Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. heinäkuuta 2016

KEKKONEN - syntymästä kuolemattomuuteen

Kulttuurinnälkäistä poskihammasta alkoi tuossa alkuviikosta pakottamaan siihen malliin, että jotain lääkettä sen hoitamiseksi oli äkki keksittävä. Aikaisempina vuosina oireen parantamiseksi on löytynyt lääkkeet teatterimaailmasta - nimenomaan kesäteattereista.
Lappeenrannan oma produktio muskettisotureista kuulosti jotenkin hieman "lapselliselta", joten katse suuntautui vaimon kanssa jälleen kerran Imatran suuntaan.
Imatran kesäteatterissa oli tarjolla näytelmä jo edesmenneestä kotimaisesta suurmiehestä, presidentti Kekkosesta. Mikäs sen mukavampaa.
Jälleen kerran tuli nautittua hienosta esityksestä koko rahalla. Jo alkumetreiltä saakka esitys vei katsojan mukaansa. Hyvä, että näytöksessä oli väliaika, sillä muutoin olisi ollut vaarana, että katsoja tulee vielä "ylikuntoon". Ylikuntoon hyvinkin, sillä koko 2h15min esitys vietiin lävitse viiden (5) näyttelijän voimin! Huikea saavutus kerrassaan, mikä sai kyllä sykkeen nousemaan myös katsomossa. Sen verran vauhdikasta oli meno kokonaisuudessaan. Niin, eikä esityksessä unohdettu yleisöäkään - hieno juttu. Yleisökin pääsi osallistumaan omalla panoksellaan näytökseen.
Jos et ole vielä käynyt virkistämässä muistia UKK:n osalta, niin nyt alkaakin olla jo kiire, sillä kesäteatteri sulkee ovensa tämän viikonlopun jälkeen.
Niin, ja tuo hammassärkykin siirtyi taas vuodella, sillä perinteinen kesäteatterikeikka odottaa siellä 28.7.2017 - kohde on vielä toki avoin. 

perjantai 17. joulukuuta 2010

Humppa for ever

Joulun odottelun lomassa tuli vaihteeksi mieleen suunnata katseet taaksepäin ja käydä kulttuurinautinnon siivittämänä haukkaamassa pala historiaa menneiltä vuosikymmeniltä - ajalta, jolloin itseki oli aktiivisesti vaikuttamassa legendojen syntymiseen kotikaupungissa. Tähän kokemukseen ja nautintoon hyvän väylän tarjosi Kaupungin teatterin ohjelmiston "Humppamusikaali". 
Muitakin alan harrastajia ja historian muistelijoita näkyy vielä olevan, sillä suuri katso näytti olleen loppuunmyyty näytös toisensa perään - lippuja varattaessa tämä viimeistään käy ilmi. Kuten monessa muussakin asiassa, niin nytkin voi sanoa, että kansa äänestää jaloillaan. Humppafestivaalien villeiltä vuosikymmeniltä on jäänyt suuri sosiaalinen tilaus kaupungille tarjota jotain vastaavaa ja yhtä hyvin markkinoivaa festivaalia. Toistaiseksi tämä on ollut vielä suurta haavetta - humppahuuman luomaa timanttia ei Lappeenrannan kaupunki pystynyt hiomaan kuntoon, vaan heitti sen kylmästi pois. Tätä suurta viisautta ja kaukonäköisyyttä on saatu nautiskella vielä humppien jälkeenkin - tosin ei niin suuressa mittakaavassa. Harmittavan lyhytnäköistä toimintaa kulttuuritoimen osalta.
Imatra on osannut hoitaa leiviskänsä hyvin. Siellä on kesäinen viikko BB-festivaalien nimissä vietetty jo useamman vuoden ajan, eikä kaupunkia tunnu haittaavan vaikka kaupunki tunnettaisiinkin paremmin BB-kaupunkina. Savonlinnakin on kansainvälisesti paremmin tunnettu ooppera-citynä, joten mikä olisi ollut Lappeenrannankaan nauttia humpan tuomasta maineesta ja ottaa turistilta rahat pois kepeän tanssimusiikin tahdittamana. Surkuhupaisaa faktaa asian osalta on sekin tosiasia, että Lappeenrannan satamaan monena kesänä noussut humppateltta, annettiin "lahjaksi" Imatralle, jotta BB-kansa saisi katon päänsä päälle festivaalien alkumetreillä.
Mielenkiinnolla pitää odottaa, koska ja kun tuonne satamatorille saadaan nuo Aimo Vuorisen ja Matti Kurosen peräänkuuluttamat "hengelliset messut" - varmaan niillekin oma asiakaskuntansa löytyy ja Lappeenrannan maine hengellisenä kesäkaupunkina voisi varmaan toimia paremmin kuin tanssikansan kokoontumispaikkana.
Aika näyttää mihin tullaan vai tullaanko mihinkään. Jälkimmäinen vaihtoehto näyttää tällä hetkellä pelottavan tutulta.
Kaupungin teatterille kuitenkin SUURI KIITOS hienosta produktiosta - kansa osaa todellakin äänestää, ainakin jaloillaan.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

"Votkaturistit" (2)

Eilen tuli käytyä nauttimassa kesän kulttuuripläjäys kesäteatterin merkeissä. Alueella noita vaihtoehtoja on ihan kohtuullisesti tarjolla, tosin ammattiteattereita vain Lappeenrannassa ja Imatralla. Aikaisemmin tuli paljon käytyä nautiskelemassa Imatran kesäistä viihdettä Vuoksen varrella, mutta "Hietamiehen" aikakakuden alettua ja keveiden näytelmien tipahdettua pois kuviosta jäi teatterimatkat Imatralle tekemättä.
Onneksi Lappeenrantaan saatiin vihdoin ja viimein kunnon puitteet kesäteatterille: suuri, katettu katsomo oheispalveluineen. Nyt on teatterikansalla tasavertaiset asemat valita akselilta Lappeenranta - Imatra, se kumpi näytelmä kiinnostaa enemmän. Niin, tai käydä sitten molemmissa.
Votkaturistien osalta ei kouluarvosanat riitä kuvaamaan näytelmän tasoa. Kokonaisuus oli aivan järkyttävän hyvä. Näytelmä vei katsojan mennessään ja ajantaju unohtui kokonaan. Tässä ei kannata enempää näytelmää ylistää, vaan ehdottaa menemään paikanpäälle itse toteamaan asia. Tosikot älköön kuitenkaan vaivautuko.
Eläköön Etelä-Karjala ja sen teatterikesä!

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...