![]() |
| Tiedonsiirron murros: "Lerpusta korppuun" 1988 => |
Tässä viikolla tarjoutui erittäin harvinainen tapaus kohdalleni kun pääsin muistelemaan ja kertoilemaan tietotekniikan kehityksestä entisen työnantajan osalta. Haastattelupyyntö aiheesta oli tullut jo "roskapostiin" ennen joulupyhiä, mutta "toimittajan" aktiivisuudesta johtuen aiheeseen päästiin pureutumaan näin tammikuun pakkasilla. Aluksi tuo kokonaisuus hieman arvelutti ja laitoin kyselyn vanhan työnantajan suunnallekin, mutta sieltä ei kukaan aiheeseen ehtinyt reagoimaan, joten mikäs siinä tehdään tämä pois päiväjärjestyksestä näiltä osin. Ei sitten myöhemmin harmita😉
Haastatteluajaksi oli kuulemma suunniteltu noin tunnin pituista juttutuokiota. Ilmoitinkin jo omassa vastineessani, että jos aihetta lähdetään perkaamaan todellakin siitä kun ensimmäiset tietokoneet rajalle saapuivat, niin aihe kokonaisuus ei mahdu kyllä yhteen tuntiin. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että reilun kolmen tunnin kohdalla kahvit juotuamme alkoi haastattelija katsoa kelloaan ja totesi minun olleen oikeassa.
Paljon tuli asioita esille ja omia muistikuvia aiheesta kirkastui tallentamieni arkistomateriaalien avulla. Kaikkiin pikkutarkkoihin yksityiskohtiin puhumattakaan luokitelluista tiedoista ei juteltu. Tästäkin huolimatta tuli aiheesta varmaan tietoa yhden pienen ensyklopedian verran, kuten haastattelun lopussa todettiin. Suurin osa aineistosta menee jatkossa arkistoitavaksi Rajan museotoimen piiriin - hyvä niin. Tässähän oli vähän sama tunne kuin aikoinaan haastattelujen avulla tallennettiin Rajan sotaveteraanien muisteloita. No, ehkä tässä tietoteknisessä lajissa ollaankin eräänlaisia "veteraaneja".
Itse pääsin tähän tietotekniseen vallankumoukseen mukaan aitiopaikalta Rajan koulutustoimen ympäristöstä, Rajakoululta (nyk. Raja- ja Merivartiokoulu, RMVK). Yhdessä vartioston kollegoiden kanssa tätä teknistä osa-aluetta sitten jalostettiin ja vietiin eteenpäin Helsingin ohjeiden ja käskyjen mukaisesti.
Tekijöitä tälle osa-alueelle ei ollut hirmuisesti, koska päätoiminnot oli kuitenkin rajojen vartioinnissa, jota tukemaan sitten aloitettiin tekniikkaa ottaa mukaan pikkuhiljalleen. Omalta osaltanikin kävi niin hassusti, että olin rajavartijan peruskurssia suorittamassa, kun kurssin johtaja haki pois kesken harjoituksen ja ilmoitti: "kurssi päättyy nyt osaltanne" Siitä alkoi sitten siirtyminen teknisiin haasteisiin.
Muutamia "merkkipaaluja" teknisen historian osalta:
- 1989 ensimmäisiä MS-DOS / PC-DOS -käyttöjärjestelmällä varustetut mikrot.
- 1991 DOS-, OS/2 järjestelmien kautta alkoi siirtyminen kohti Windows-aikakautta kaikkine haasteineen 😁
- Windows for Workgroups (3.11) toi mukanaan lähiverkon käyttäjille. Jokainen muistaa verkkorakenteeseen kuuluivat nuo 50 ohm. päätevastukset koneen verkkokortin tai verkkopistokkeen osana: kaikki eivät osannee pitää sormiaan erossa näistä "härpäkkeistä". Yhdenkin vastuksen löystyminen tai irtoaminen kaatoi koko verkon toiminnot! Eikä vian selvittäminen ollut aina helppoa => piti kiertää kaikki toimistot ja työasemat 👀💻
- 1993 ensimmäinen vahvistettu haittaohjelmatartunta PC-ympäristössä (RajaK)
- X.400 -sähköposti valloitti "maailmaa"
- 1995 Palvelinympäristöstä huolehti vielä Pentium -tason tehotyöasemat. Käyttäjäportaalla oli useimmiten käytössä joku Compaq 486 -tason työasema.
- 17.10.1996 "avattiin siltaava tiedonsiirtoverkko vartioston esikunta-alueella" - tämä oli suuri harppaus teknisellä alalla.
- Y2K (1.1.2000) eli jännitystä kun vuosituhat vaihtui - tästäkin selvittiin.
- 2000 -luvun myötä siirryttiin käyttöjärjestelmissä "sujuvasti 😂" Windows 2000 / Windows NT -käyttöjärjestelmiin. Samalla saatiin käyttöön AD eli ActiveDirectory, jolla voitiin etähallita verkon tietokoneita.
- Pitkän siirtymän myötä lopulta päästiin siirtymään NT-koneista puhtaisiin Windows 10 -työasemmiin.
- 2010 -luvulle tultaessa oli koko joukko ATK-puolen toimintoja ulkoistettu HALTIK:n eli VALTORI:n vastuille. Vaikka vastuut siirtyivät ja työntekijöitäkin siirtyi pois tekniseltä alalta, ei työt vähentynyt; niitä tehtiin taas pienemmällä porukalla. Pelkän bittitekniikan lisäksi suurena asiana oli tullut tietohallinto, joka työllisti hyvin erilaisine tietoturvallisuushaasteineen. 💾👨💻
![]() |
| Kattava opas tietotekniikan saloihin vm. 2003 |
![]() |
| Aukeama sisällysluettelosta joka kertoo hyvin oppaan kattavuudesta |
@ri



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti