sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Talviruokintakausi jatkuu


Rasvalauta ja -makkara sulassa sovussa

Tänään sattui otollinen tilaisuus kun ruoanvalmistuksen yhteydessä vapautui muuhun käyttöön ihka oikeaa sian silavaa. Kaupoissa tuota silavaa on melko ailahtelevasti tarjolla ja silloinkin kun sitä on, se on hinnoiteltu aika järkyttävän korkealle. Aina tulee mieleen kun käytiin näin pakkaskauden alkaessa hakemassa kassikaupalla siansilavaa paikalliselta teurastamolta - eikä maksanut kuin vaivan. No, nyt mennään näillä.

Silava pääsi tänään kunniapaikalle ruokintapisteelle ja sai tuekseen verkotetun rasvalaudan. Tiaiset huomasivatkin uuden tulokkaan ruokintapisteellä melko nopeasti. Siinä sitä on hyvää energiaa pakkasien varalle. Seuraavaksi paikalle odotellaankin sitten käpytikkaa, joka tunnetusti on aika perso tälle rasvaruokinnalle.

@ri


Rasvalauta lähikuvassa

 

Tiedostot siirtyvät myös HF-verkossa

Kuvatiedoston siirtoa HF:llä 18 MHz bandilla tänään 22.10.23

 Tälle aamupäivälle tuli hyvä mahdollisuus kokeilla tiedoston siirtoa HF-taajuuksilla. Sopiva vasta-asema löytyi Italiasta reilun 2000 km päästä, joten mikäs sen sopivampaa. Italian suunnalta tuli siirtotiellä vastaanotetuksi operaattorikuva. Vaikka radiokeli ei ollutkaan ihan optimaalinen tapahtui tuo tiedostonsiirto ihan ripeästi, sillä datapakettien toistoja ei tarvinnut paljoa kysellä - tosin paketit olisivat olleet suurempia, jos tuo radioyhteys olisi ollut parempi ja radiokaistaa olisi ollut enemmän kuin 500 hz käytössä.

Kuvan vihreistä palkeista näkee kuinka tuo tiedostonsiirtonopeus vaihteli siirron aikana sekä toisesta kuvasta kuin tuo oranssi käyrä muotoutuu radioyhteyden aikana. Tuo kuvaaja osoittaa signaalin voimakkuutta (dB). 

Ihan mukava kokeilu näin perus-QSOilun rinnalla. Paikallisessa VHF-verkossa (144 MHz) tuo tiedostojen siirto voisi olla vaikka arkipäivää, koska siellä vauhdit ovat ihan toista luokkaa, eikä suuretkaan tiedostot vie pitkää aikaa.

73 de @ri

lauantai 21. lokakuuta 2023

Talviruokintakausi alkuun pihan linnuille

 

Talviruokinta aluille 21.10.23

Viime yön tiukka pakkaslukema antoi hieman aihetta perustaa jo ensimmäinen ruokintapiste pihalle. Tali- ja sinitiaisia olikin jo aamuvarhaisesta kopistelemassa pihapiirissä runsaasti kylmän yön jäljiltä. Vaikka lumivaippaa ei maassa vielä olekaan on tuo ruoan etsintä nyt astetta hankalampaa niin tiaisille kuin muillekin talvehtimista yrittäville siivekkäille.

Tälle talvijaksolle tuo ruokintakonsepti on hieman muutoksessa, mikä näkyy siinä, että ns. siemenravintoa on vähemmän tarjolla. Pääpaino onkin erilaisissa "rasvatuotteissa": talipallot, silavalaudat, talimakkarapötköt jne... Toki keltasirkkuja pitää muistaa sitten lumien tullessa erikseen kauraruokinnalla - ne kun eivät oikein noista talimakkaroista välitä saati muutoinkaan lintulaudan antimista. Tykkäävät syödä kauraa maassa, perinteiseen tapaan. Punatulkutkin ja viherpeipot nokkivat mieluummin auringonkukkaa laudalta. Viime talvena ei punatulkkuja juurikaan näkynyt ruokinnalla.

Vein talipallot ja rasvamakkaran iltapäivällä huomiseksi valmiiksi. Ensimmäinen utelias siivekäs tulikin jo tutustumaan tarjontaan. Sinänsä ihan hyvä, sillä samalla tuli uusi laji paikan ruokintapisteelle: pähkinähakki tuli ihmettelemään kuusen oksalle rasvamakkaraa. Makkara ei kelvannut, vaan poistui paikalta etsimään sembramännyn käpyjä muualle.


@ri


perjantai 20. lokakuuta 2023

28 MHz avautuu paremmin ja paremmin

 

Yhteys 28 MHz (10 metriä) Englantiin

Radiotiellä on ollut muutaman päivän ajan taas ihan hienot kelit 28 MHz:llä, eli auringonpilkut ovat kohdillaan. Sen kuulee ja näkee kun radiotiellä alkaa olla ns. ruuhkaa ja useita kaukoasemia (DX) tulee kuuluville jopa erittäin hyvillä signaaleilla. Nyt on aika nauttia näistä hedelmistä, kunnes taas siirrytään auringonpilkkujaksoissa sinne alakerran suunnalle 😊 Mutta haasteita pitää olla tässäkin harrastuksessa.


73 // @ri


torstai 12. lokakuuta 2023

Uusi työasema valmiina eli QRV

"Uusi" työasema - valmiina

 Viime viikolla kertoilin, että tuo seitsemän vuotta palvellut työasemani sanoi äänilähtöjen ja -tulojen osalta työsopimuksen irti. Koska kyseiset "piirit" ovat toimintojen kannalta ne tärkeimmät, ainakin silloin kun työasemalla käsitellään multimediaa tai sitten erilaisia viestiteknisiä sovelluksia.

Pienen harkinnan jälkeen ajattelin luopua tuosta salkkumikrosta kodin päätyöasemana ja siirtyä käyttämään tehokasta ja pienikokoista Mini-PC:tä. Tässä Mini-PC:ssä on oman käyttöni osalta monia helppouksia tuohon salkkumikroon verrattuna: runsaasti nopeita USB-portteja, uudet näytönohjainportit (2 kpl), WLAN, lähes äänetön, ei akkuongelmia (saa olla virroissa 24/7 UPS:in kautta), nopea SDD-levy sekä extrana "vanha" perinteinen 9-napainen COM-portti. Koko komeus mahtuu vanhan Lenovon näytön alle ilman ongelmia ja pöytätilaakin säästyy melkoisesti.

Odotin työaseman asentamisen osalta erityisiä haasteita, mutta olin yllättynyt työaseman osalta: laitteeseen asennettu "levykuva" Windows 10 pro (SF) -käyttöjärjestelmästä oli päivitetty viimeiseen "tikkiin" eli kun hain päivityksiä, niin uusia ei löytynytkään. Myös virustorjunta oli kunnossa. Tästä suuri kiitos!

Eniten aikaa veikin noiden omien ohjelmistojen siirtäminen uuteen asennusympäristöön. Osa ohjelmista meni ilman ongelmia ns. copy-paste -menetelmällä ja osan joutui asentamaa ns. raakaversioina uusiksi ja päivittämään sitten käsipelissä tarvittavat määritystiedostot. No, tässäkin asiassa oli se etu, että useimmista ohjelmista oli tullut jo uusi versio, joten nyt ovat ohjelmistotkin ns. ajan tasalla. Jostain syystä itselle on jäänyt vanhoista kokemuksista sellainen ohjeistus, että ei kannata heti päivittää mitään, varsinkaan jos ohjelmistot toimivat. Toki täytyy muistaa, että tietoturvaan liittyvät asiat kannattaa hoitaa heti kuntoon kun mahdollista eli virustorjunta päivittymään automaattisesti ja oman kotireitittimen päivitykset samoin ilman niitä oletussalasanoja!

Vaikka kukkaroa ei ahdistaisikaan, niin suosittelen kyllä katsomaan tarjontaa näiden yritysten vuokrakoneiden tarjontojen osalta - siellä on joukossa niitä "helmiäkin", joissa säästää sievoiset summat. Niin ja näissä koneissakin on takuu vähintään 12 kk !

Vanha työasema saa palvella vielä tuossa reservissä, sillä tähän uusvanhaan työasemaan en kaikki ohjelmistoja siirrä, vain ne joita on tullut käytettyä. Usein tulee kokeiltua jotain ja sitten se jää ikään kuin roikkumaan työasemalle 😊 Vanhassa läppärissähän ei tuo audiopuolen vika rajoita mitenkään, joten sillä voi helposti hoitaa muita askareita tarvittaessa ja toimiihan se taas varalaitteena pahanpäivän varalle.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kohti uusia haasteita.


@ri

torstai 5. lokakuuta 2023

Häiriö kansainvälisellä avaruusasemalla

Kuva 1


Pitkän odottelun jälkeen oli kuluvalla viikolla tarkoitus saada jälleen avaruudesta kuvia Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) suunnalta. Järjestelmien piti oleman päivitettyjä jälleen toimiviksi myös "kuvamodulien" osalta.

No, tälläkin tarinalla on sitten hieman erilainen lopputulos. Kaikki ei mennytkään ihan niin kuin oletettiin. Internettiin valuneiden tietojen mukaan viaksi epäiltiin tuota kuvia lähettävän tietokoneen audio-ongelmaa sekä mahdollisesti avaruusaluksen antennien liittimissä olevaa vikaa. Tuo tietokoneongelma saatiin ilmeisesti ratkaistua, mutta antenneihin liittyvä huolto vaatii avaruuskävelyä, joten tuo kuvien lähettäminen siirtyi parilla viikolla eteenpäin: alustavasti 16.-20.2023. Toivoa sopii, että silloin onnistuu.

Tällä kerralla kävi myös onni onnettomuudessa, koska juuri tähän kuvalähetystestiin tehtyjen ohjelmistoasennusten yhteydessä paljastui tuo oman työaseman audio-ongelma. Nyt ei enää harmita niin paljoa, vaikka lähetysten vastaanotto myös omalta osaltani keskeytyi 😁👽

Kuva 1: allekirjoittanut vierailemassa Venäjän avaruustekniikan näyttelyssä Pietarissa. Pukuvarustus tilaisuuden luonteen mukaisesti.

Kuva 2: Yksi monista diplomeista aikaisempien operaation yhteydestä. 

 

@ri




Kuva 2

 

Tietokonekaupoilla ...

 


Joskushan se on tämäkin päivä koettava, eli "rakas", pitkään palvellut työasema alkaa sanomaan työsopimustaan irti. Seitsemän vuoden ikään ehtinyt Fujitsun salkkumikro on aina silloin tällöin antanut signaalia siitä, että laitteistossa alkaisi olla muutakin päivittämistä kuin nuo perinteiset ajurit. 

Levytilan osalta ei ole ollut onneksi huolia, koska lähes kaikki dokumentaatio tallentuu levyn pienuudesta johtuen jo nyt joko pilvipalveluihin tai sitten laitteeseen kytkettyyn ulkoiseen massamuistiin. Vähennetään näin sitä mahdollisen levyrikon tuomaa yllätysmomenttia. Hajauttaminen on tässäkin asiassa avainasemassa, aivan kuin noilla sijoitusmarkkinoilla finanssimaailmassa.

Tällä kerralla tuo työaseman vika on paljastumassa erittäin tekniseksi, johon eivät siis laitteistoajurien päivityksetkään tunnu auttavan. Vika on pieni ja hankala: työasema ei enää tunnista virheettömästi omaa LINE-IN -linjaa, eli sitä väylää josta audio tulee laitteelle. No, ilman tuota Line-In -linjaakin työasemalla tulee hyvin toimeen, mutta viestiteknillisten sovellusten käytössä tuleekin sitten hankaluuksia, kun ääni ei siirry koneelle. Eikä kaikissa tapauksissa voi käyttää laitteen omaa mikrofoniliitäntääkään.

Vika, niin kuin ne useimmiten tulevat, ilmenevät yllättäen ja aika usein ilman ennakkovaroitusta. Tosin tietokoneet ovat sen verran näppäriä jo kertomaan käyttäjälleen etukäteen, jos joku asia alkaa olla vialla. Sen verran paljon niissä on jo sisässä erilaista diagnostiikkaohjelmaa. Mutta, tätä audio-ongelmaa ei edes koneen oma diagnostiikka tunnista täysin. Voisihan olla toki niin, että jos ja kun innostusta olisi, niin Windowsin uudelleen asentaminen aivan alkutekijöistä lähtien voisi ehkä korjata tilannetta, mutta kuinka pitkäksi aikaa. Koneen ikä, seitsemän vuotta, puoltaa myös hieman muunlaista päivittämistä tulevaisuuden turvaamiseksi työaseman osalta. Hieman hassua, että tuo aiempikin työasema kesti reilut seitsemän vuotta ennen kuin sen kiintolevy sanoi itsensä irti. No, jäihän siitä sentään hyvä näyttö, joka onkin palvelut vielä moitteitta.

Tilannearvioinnin perusteella päädyin siis "uuden" työaseman hankintaan. Tuo "uusi" -sana on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä hankinta kohdistuu takuuhuollettuihin yrityspoistojen ns. Leasing-työasemiin. Näistä työasemistahan on itselläni jo kokemusta vuosien ajan tuolta työelämästä. Hienoa, että nykyään näitä laadukkaita tietokoneita on runsaasti myynnissä eri markkinapaikoilla Suomessakin. Ja, mikä parasta, usein niiden hinta-laatu -suhde on lähes erinomainen. Moni käyttäjä tuskin edes huomaisikaan, että kyseessä on käytetty tietokone.

"Läppärin" sijaan valintani kohdistui tarjolla oleviin ns. Mini-PC -työasemiin. Nämä todella pienet työasemat ovat kokoisekseen erittäin tehokkaita ja hiljaisia käyntiääniltään. Ne on toki alun perin suunniteltukin "ahtaisiin" toimistotiloihin yrityskäyttöön tai niin kuin nykyään monesti kotien viihdekeskuksiksi sinne taulutelevision rinnalle tai taustalle. Laitteen rakenteesta johtuen näihin koneisiin ei juuri laajennuksia osteta lisäkorttien osalta, mutta onko edes tarpeen, koska näihinkin laitteisiin saa kyllä lisää muistia tai suurempia kiintolevyjä asenneltua.

Oma valintani kohdistui vanhastaan tuttuun Lenovon Mini-PC:en, joka ei ollut hinnallakaan vielä pilattu: 150 eur postikuluineen. Uutena tämä samainen "mokkula" maksoi 2018 reilu 700 euroa. Työasemassa on reilusti noita tärkeitä USB-väyliä, uusi SSD-levy, mukavasti RAM-muistia. Laite tulee sijoittumaan sopivasti tuon nyt käytössä olevan Lenovon näytön yhteyteen eikä tarvitse pelata noiden "läppärien" akkujen kanssa, kun virtakin tulee suoraan UPS-rasian kautta.

Kolmen aikaisemman Lenovon -kokemuksella valintaan vaikutti myös laitteen mukana toimitettava käyttöjärjestelmä: Windows 10 SF. Vanhempiin koneisiin asennettava Windows 11 on paljolti sellaista tietoista riskinottoa, eikä se edes kaikkiin työasemiin edes asennukaan - onneksi. Itselläni nuo tekniset sovellukset viestikaluston osalta on optimoitu Win10 -ympäristöön, joten näiltäkin osin tuo Win10 on hieno juttu. Tukeakin tälle käyttöjärjestelmälle löytyy vielä jokunen vuosi ja tuonkin jälkeen sen käyttö onnistuu varmasti, kunhan muistaa itse huolehti tarpeellisesta tietoturvasta. 

Itselläni on vielä Enonkosken radioasemalla käytössä Win98ME -työasema, joka on toiminut jo aika pitkään hienosti: vain virtalähde ja muistinvarmistusparisto ovat vaatineet uusintaa. 

Katsotaan jatkossa tulee tästä nykyisestä Fujitsusta pelkkä "medialäppäri" vai keksinkö sille jotain muuta käyttöä. Tuo "uusi" työasema tullee postitoimipaikkaan ensi viikoksi. Kokonsa puolesta se mahtuisi kyllä postilaatikkoonkin 😄


@ri



Lenovon työasema osana radioasemaa Mustolassa

tiistai 3. lokakuuta 2023

Sienikoriin täytettä ja talous kuntoon




Suppiloita kerrakseen

Kuluvan kesän ja alkusyksyn aikana on saanut hieman hämmästellä tuota sinirihmastojen runsautta metsiköissä. Kesäinen kanttarellikausikin tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Viikonlopun vahverokiertueen tiimoilta löytyi vielä useita litroja tuoreita kanttarelleja korin pohjalle.

Vuotuinen "vahverolenkkikin" typistyi, kun maastossa oli jopa hieman runsauden pulaa vahveroista. Joutui jo paikanpäällä karsimaan osan sienistä pois ja korin ja muiden astioiden täytyttyä, piti loput jättää haikein mielin vielä kasvamaan maastoon. No, seuraavalla reissulla on todennäköisesti vielä poimittavaa ellei pakkasherra lumisateineen ehdi pilaamaan asiaa.

Ilahduttavaa sienien osalta oli sekin, että noita perinteisiä suolasieniä, rouskuja, oli myös maastossa mukavasti. Kaikkia ei olleet vielä ehtineet etana ja muut mönkijäiset syömään 😄

Kun tänään katseli kauppojen hintoja sienien osalta, niin voi vain todeta että pieni kävely metsikössä sienikorin kanssa on aika tuottoisaa noin taloudellisestikin.

@ri

Tyhjät sienikorit tänä syksynä harvinaisia

 

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...