tiistai 8. joulukuuta 2020

Vuosikertoja "divarista"...

 

"Kirjaklassikoita vuosien takaa"

Harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta on mukava lueskella muodossa jos toisessa. Vanhojen lintuoppaiden ja -selvitysten jälkeen olikin aika löytää kuolinpesäirtaimiston myyntipisteestä pari kirjaa, jotka ovat todella mielenkiintoisia. Onneksi nämä teokset olivat sellaisia, jotka eivät suurta yleisöä juuri kiinnostaneet, joten olivat vielä ns. lunastettavissa. Lunastushintakin oli lähinnä postikulut, joten mikäs siinä.

Radiokalenteri vuodelta 1928 on todellakin sitä alkuperäistä painosta. Ei siis mitään jälikäteen tuotettua "retroa". Kirjasta löytyy paljon 20-luvun informaatiota radiolaitteista, radioamatööreistä sekä tietysti mielenkiintoisia kalenterimerkintöjä ajalta jolloin Suomenkin raja kulki hieman toisaalla. Luonnollisesti jo tuohon aikaan oli runsaasti mainoksia kirja sivuilla. Tänä päivänä ne ovatkin mielenkiintoista luettavaa informaatiosisältönsä osalta.

Hieman nuorempi painos, Radiokirja, vuodelta 1949 on myös mielenkiintoista luettavaa. Se sisältää runsaasti harrastetietoutta mm. radioamatöörien osalta heti sotavuosien jälkeen. Toki mukana on myös infoja kauppamerenkulusta radioasemineen, rakenteluohjeita jne. jne...

Mikäs tässä on lukiessa ja Joulua odotellessa.


73 //ARi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...