keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Hirvimetsällä

 Tässä kuluvana syksynä tarjoutui mahdollisuus tarkkailla luontoa hieman eri perspektiivistä kuin aiemmin. Kiikarit ja järjestelmäkamerat olivat jo tuttuja aiemmista vuosista, mutta nyt uutuutena tuli mahdollisuus käyttää ns. riistakameraa.
Riistakameroissa tuntuu olevan melkoisesti valinnanvaraa nykyää. Niiden käyttökin perinteisestä riistan tarkkailusta on laajentunut kiinteistöjen ja muiden kohteiden valvontaan. Liikkuuhan nykyää jo kuva ja hälytystieto lähes reaaliaikaisesti kameralta omalle tietokoneelle tai kännykkään.
Alle 100 euron sijoituksella pääsee jo hyvin alkuun tässä "harrastuksessa" - tosin tuolloin voi unohtaa ainakin tuon langattoman tiedonsiirron. Mutta, mikäs on sen jännittävämpää kuin mökille mennessä käydä hakemassa pellon kulmasta riistakameran datakortti ja katsoa mitä poissaollessa on pellolla liikuskellut.
Mökillä tuli kamera jätettyä syyskuun lopulla tuonne puoliavoimen pakettipellon kupeeseen siinä toivossa, että jotain tallentuisi kameraan. Ja niinhän siinä kävi, että lokakuun puolivälissä oli hirviemo ja vasa käyneet tutkailemassa pellon antimia ja tallentuneet kameraan. Joku toinenkin sorkkaeläin oli liikkeellä ollut kuvasta ja jäljistä päätellen - oli vain kulkenut niin läheltä kameraa, että kuvaan ei tullut muuta kuin epämääräinen harmaa "möykky". Jäljistä sitten pystyi lukemaan, että hirvihän se tämäkin oli ollut.
Ensi keväänä sitten uudelleen kun riistapolut jälleen avautuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...