sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lepakkobongaus 2016

Tällä kertaa ainakin sää suosi lepakoiden havainnointia: auringon laskiessa lämpötila vielä liki +17 C, puolivälistä, tyyntä ja runsaasti hyönteisiä ilmassa.
Näissä olosuhteissa ei tarvinnut kuin laittaa detektori päälle ja heti alkoi kuulumaan tuttu naksutus ilmaisimen kaiuttimista. Pohjanlepakot olivat jo täydessä vauhdissa pihalla. Tilannetta kuvaa hyvin se, että lähes koko tunnin havaintojakson ajan kuului vähintään yksi saalistava lepakko. Ja tutkaäänistä kuuli hyvin, että ruokaakin oli tarjolla. Parhaimmillaan oli viisi nahkasiipeä kuuluvilla.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Merta edemmäksi

Aina ei todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan,  kuten sanonta kuuluu.
Lähialuematkailukin voi tuottaa hienoja kokemuksia, etenkin jos kohde on jäänyt muutoin vähemmälle huomiolle.
Lappeenrannan Rauhassa olen vieraillut viimeksi silloin kun siellä toimi vastaanottokeskus vanhassa sairaalamiljöössä.
Tämän jälkeen sinne ovat tiensä löytäneet niin asuntomessut, kylpylät, lukuisat loma-asunnot, golfkentät jne. Siis oli aika suorittaa pieni aikahyppy ja siirtyä Rauhan maisemiin.
Hyppy onnistui, sillä ostoskeskus Caprin parkkipaikalle tullessa fiilis oli aluksi kuin olisi ulkomailla. Itse ostoskeskus oli hieman tyhjän tuntuinen. Täälläkin iso osa liiketilasta oli tyhjillään, valitettavasti.
Ostoskeskuksessa vietetyn kahvitauon jälkeen olikin aika suunnata matka kohti Rauhan ehkä kuuluisinta nähtävyyttä tänään: "aavelaivaa", joka satamassa odottaa tuomiotaan. Ja sieltähän se White Star Eagle -laiva lopulta löytyikin. Toivoa sopii, että aluksen kohtaloksi ei tule olemaan sama kuin Viipurissa olevan "Karolenko" - laivan 😊
Lopuksi mainittakoon vielä että alueen luonto ja hienot puistot suorastaan houkuttelevat nousemaan pois autosta.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

KEKKONEN - syntymästä kuolemattomuuteen

Kulttuurinnälkäistä poskihammasta alkoi tuossa alkuviikosta pakottamaan siihen malliin, että jotain lääkettä sen hoitamiseksi oli äkki keksittävä. Aikaisempina vuosina oireen parantamiseksi on löytynyt lääkkeet teatterimaailmasta - nimenomaan kesäteattereista.
Lappeenrannan oma produktio muskettisotureista kuulosti jotenkin hieman "lapselliselta", joten katse suuntautui vaimon kanssa jälleen kerran Imatran suuntaan.
Imatran kesäteatterissa oli tarjolla näytelmä jo edesmenneestä kotimaisesta suurmiehestä, presidentti Kekkosesta. Mikäs sen mukavampaa.
Jälleen kerran tuli nautittua hienosta esityksestä koko rahalla. Jo alkumetreiltä saakka esitys vei katsojan mukaansa. Hyvä, että näytöksessä oli väliaika, sillä muutoin olisi ollut vaarana, että katsoja tulee vielä "ylikuntoon". Ylikuntoon hyvinkin, sillä koko 2h15min esitys vietiin lävitse viiden (5) näyttelijän voimin! Huikea saavutus kerrassaan, mikä sai kyllä sykkeen nousemaan myös katsomossa. Sen verran vauhdikasta oli meno kokonaisuudessaan. Niin, eikä esityksessä unohdettu yleisöäkään - hieno juttu. Yleisökin pääsi osallistumaan omalla panoksellaan näytökseen.
Jos et ole vielä käynyt virkistämässä muistia UKK:n osalta, niin nyt alkaakin olla jo kiire, sillä kesäteatteri sulkee ovensa tämän viikonlopun jälkeen.
Niin, ja tuo hammassärkykin siirtyi taas vuodella, sillä perinteinen kesäteatterikeikka odottaa siellä 28.7.2017 - kohde on vielä toki avoin. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Nice grayline QRP to South-America

QSO SE that I like: almost no audio can be heard, just some white dots make a tiny line on my screen - 47 seconds and callsign PY1TS (Carlos, Brazil) appears on my screen. Just few Watts with Yagi antenna and over 11000 km distance. ( 21 MHz band last evening just before sunset, mode JT9 )
Who says that we need high power stations to make some DX.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

LOKKI

Vironmaalle suuntautuneen kierroksen jälkeen olikin taasen aika suunnata katseet kotimaahan. Kohteeksi valikoitui ns. Päämajakaupunki,, Mikkeli.  Täällä ylipäällikkö, Mannerheim piti asemapaikkaansa talvi- ja jatkosodan vuosina.
Päämajamuseo ja viestikeskus LOKKI, veivät ajatukset helposti sotavuosiin. Lisäksi kaukainen ukkosrintama toi oman mielenkiintoisen ääniefektin: kuin tykistökeskitysten kumina Kannaksen suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 Valkeasaaressa.
Vaimo oli ehtinyt jo aikaisemmin tutustumaan näyttelyyn, joten nyt oli itselläkin hyvä tilaisuus korjata tämä puute.
Itse Päämaja on onnistuttu säilyttämään hyvin alkuperäisessä asussaan. "Marskin" toimisto ja operatiivinen toimisto olivat kuin henkilöt olisivat poistuneet sieltä hetki sitten muihin askareisiin.
Viestikeskuksessa, syvällä kallioluolassa pystyi aistimaan hyvin sitä ilmapiiriä, josta siellä nautittiin sotavuosina.
Tutustumisen arvoisia kohteita. Suosittelen.
 

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...