torstai 5. kesäkuuta 2014

Toukokuuta kuumempaa / kummempaa

Kulunut toukokuu on säätilastojen valossa varsin mielenkiintoista katseltavaa. Vaihtelevaa keliä oli riittämiin ja luonto näytti monet puolensa noin kesän kynnyksellä.
Ukkoskausi pääsi hellejaksojen siivittämänä hyvin vauhtiin. Lisämausteensa ukkosen murahteluun toivat useat paikalliset raekuurot.
Paikallisesti kuukauden sademääräksi muodostui reilu 142 mm, joka on melkoisen paljon. Sadepäivät jakaantuivat muutamalle vuorokaudelle, mikä sai paikoin kellarit ja hulevesijärjestelmät tulvimaan ikävällä tavalla. Toukokuun aikan oli yli 20 mm sadepäiviä kaksi (2) kappaletta: 28. ja 13.5. Lisäksi yli 2 mm sadepäiviä rekisteröityi 13 kpl.
Kuukauden keskilämmöksi muodostui +10.4 C. Keskilämpöä laski hieman kuukauden alkupuoliskolle ajoittunut kylmä jakso, jonka aikana mitattiin peräti -3.3 C pakkasia 7.5. Vielä 16.5 käytiin -2 C pakkasella, jonka jälkeen ilmamassa lämpenikin sitten nopeasti. 18.5 mitattiinkin sitten jo hellelukemat +26 C. Tähän lämpöaaltoon ajoittuu myös kuukauden korkein noteeraus, +30.7 C  19.5. Kaikkiaan hellepäiviä toukokuulle tuli yhteensä 6 kpl! Lisäksi muutamana päivänä hätyyteltiin hellerajaa +25.1 C rikkomatta sitä kuitenkaan.

Kesä on jo hyvällä alulla ellei peräti vauhdissa, joten naatiskellaan siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...