Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintutilanne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintutilanne. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Pihabongaus 2020 - Mustola



Pihabongaus on tältä vuodelta suoritettu. Lauantai tuli valituksi tällä kerralla laskentapäiväksi, koska tuo sääennuste lupaili sen verran ikävää keliä sunnuntaille. Tällä kerralla sääennuste olikin oikeassa ja pieni lumimylläkkä olikin yön aikana saapunut alueelle hankaloittamaan niin havainnointia kuin muutakin liikkumista ulkosalla.

Lauantai olikin ihan kelpo päivä ruokintapisteellä. Kaikkiaan eri lintulajeja vieraili tunnin aikana 11 kappaletta, joista runsaslukuisimpina keltasirkut. Mielenkiintoisin havainto oli paikalla nopeasti vieraillut vihervarpunen, josta nyt tuli ensimmäinen havainto tämän ruokintakauden aikana. Lajeista punatulkut jäivät tänään puuttumaan. Punaista väriä ruokintapisteellä saivatkin edustaa urpiaiset. Käpytikatkin (2 naarasta) ehtivät vielä loppumetreillä tulla mukaan ruokintapisteelle.

Valtakunnallisia harvinaisuuksia ruokintapisteellä nähtiin kahden hömötiaisen ja yhden kuusitiaisen muodossa. Vuosi sitten paikalla pyörinyttä töyhtötiaista ei tänä talvena ole ruokinnalla näkynyt.

Jäädään seuraamaan tilannetta - vielä on "talvea" jäljellä.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...