Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätkö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätkö. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. lokakuuta 2013

The first Dead Drop in Lappeenranta!

Jotain merkillistä ja ihmeellistä täytyy aina puuhastella ja haasteitakin pitää olla matkassa mukana.
2000-luvun alussa kun Geokätköily levisi Suomeen kävin tutustumassa Lappeenrannan ensimmäiseen kätköön kanavan laidalla (on muuten aktiivinen vieläkin). Sen innoittamana sitten perustin oman kätkön, joka olikin se "toinen" kätkö Lappeenrannassa. Nykyisin kätköjä onkin jo paikkakunnalla useita satoja, mutta niin on harrastajienkin määrät lisääntyneet moninkertaisesti.
Uusi "villitys", jonka suosio jää nähtäväksi, on ns. Dead Drops. Tämä ei liity mitenkään geokätköilyyn, vaikka joku voi löytää siitäkin piirteitä - varsinkin, jos katsoo, että kätkönä käytetään USB-tikkuja. Dead Dropsien tarkoituksena on toimia pelkästään vapaina tiedostojen levittämispaikkoina. Näihin mm. erilaisiin rakenteisiin sijoitettuihin USB-tallentimiin, voi kuka tahansa käydä lataamassa tiedostoja ja imuroimassa niitä itselleen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mielenkiintoista, eikö totta?
Dead Dropsien verkkoporttaalista löytyy myös muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja USB-tallentimien laittamiseksi jakoon - taitaakin pelkkä mielikuvitus rajoittaa toimintaa.
Tarkkaavaiset lukijat ovatkin jo huomanneet suuren vaaran toiminnassa. Kukaan ei siis valvo tai vastaa tallennuslaitteiden sisällöstä, joten pientä varovaisuutta tiedostojen käytössä kannattaa harkita. Voihan olla, että joku ilkimys levittää tahallaan tai vahingossa haitakkeella varustettua tiedostoa. Harrastusta varten kannattaakin siis varata työasema, jossa on oma virtuaalikäyttöjärjestelmä omassa hiekkalaatikossaan. Tällöin ei haittaa vaikka pöpö yllättäisi, koska kone itsessään ei saastu - vain virtuaaliympäristöä pyörittävä tiedosto, jonka paikkaaminen onnistuu hetkessä, ilman tuskia.
Kuvan Dead Drop on Lappeenrannan ensimmäinen laatuaan. Tätä kirjoittaessa muita vastaavia on pari kappaletta Pohjois-Karjalassa. Tarkat paikat ja tiedot löytyvät Dead Drops:n kotisivuilta.



The First DEAD DROPS in LAPPEENRANTA. Wellcome to share your files!

lauantai 28. elokuuta 2010

Geokätköilyä lauantaiaamun ratoksi

Viikonlopulle ei ollut sovittuna mitään erityistä ohjelmaa - melkoinen ihme sekin. Näin ollen päätin omistaa aikaa yhdelle harrastuksista, geokätkentä. Aikainen herätys urbaaniin, nappaskenkäkätköilyyn sattui hyvin, kun samalla reissulla sai vaimon vietyä asioilleen satama-alueelle. Tässä vaiheessa tosin melkein luulin geotilanteen lässähtävän, sillä yhteisillä retkillä etsittävät purkit yleensä löytää vaimo. Nyt täytyi kuitenkin tulla toimeen omin voimin, varsinkin kun geokoira, Aapo, jäi myös kotia odottelemaan.
Karttatiedustelun perusteella oli tarkoitus hakea aamun aikana neljä peruskätköä kaupunkialueelta. Normaalisti tulee etsittyä vain 1 - 2 kätköä reissua kohden, joten tämä oli selvä poikkeus säännöstä.
Varoituksen sana niille, jotka harrastavat ja etsivät geokätköjä: kirjoituksen seuraavissa osioissa tulee paljastettua kätköjen yksityiskohtia, joten mikäli haluat pitää vielä salaisuudet salaisuuksina, mene jonnekin muualle tyydyttämään uteliaisuutta hi..hi.
Lappeenrannan keskustan alueelle on vuosien saatossa pesiytynyt runsaasti kätköjä, joten valinnanvaraa riittää. Satamasta olikin helppo siirtyä Linnoituksen valleille etsiskelemään ja ihmettelemään. Näin aamuvarhaisella ei paljoa muita liikkujia ollut alueella, joten sai rauhassa puuhastella eikä tarvinnut naamioitua edes kameran taakse. Etsittävä kohde oli koordinaattien perusteella kätkettynä Linnoituksen takapuolelle. Täällä ei ole oikeastaan ennen tullutkaan käveltyä, joten korkein aika korjata tämä virhe. Ei muuta kuin geoauto parkkiin P-alueelle ja sitten reipas siirtyminen valleille.
Takavallit onkin näköjään putsattu ja entisöity komeaan kuntoon. Kannattaa poiketa. Mukavia kävelyreittejä vallien lomassa riitti. Sateen ja kasteen jäljiltä nurmikko oli hieman märänoloinen, joten nappaskenkäkävelyyn ei alusta ollut paras mahdollinen. Ja kuinkas muuten, viimeiset 25 metriä tuli loikittua vielä vähän pitemmässä heinikossa ennenkuin vallit luovuttivat kätkön haltuuni. Nopea silmäily ympäristöön ettei ylimääräisiä silmäpareja tarkkaile puuhasteluja, purkki esiin, nimi lokiin ja purkki paikoilleen. Muutama valokuva alueesta ja sitten pikku hiljalleen maleksintaa autolle päin. Ensimmäinen purkki oli hoidettu yllättävänkin nopeasti.
Seuraavalle kätkölle gps näytti matkaa olevan reilu 500 metriä, joten geoauton siirtoa hieman ja jälleen menoksi. Tämä purkki onkin sopivasti Pallon uudessa liikenneympyrässä. Siellä sitä menoa ja vilskettä varmasti piisaa, joten piti olla hieman varovainen liikkeissään. Vei geoauton varuilta parkkiin Rakuunamäelle, josta kävelin rantapolkua pitkin ympyrälle. Gps alkoi ilmoitella kohteesta kun olin ympyrän "meluvallin" vierellä. Tämä irtokivistä koostettu aita on komean näköinen, jopa näin läheltä tarkasteltuna. Ja, ah ihanaa, niin paljon koloja, joihin voi piilotella pieniä mikrokätköjä että.... Koordinaatit olivat noin 5 - 9 metriä sivuun kohteelta, joten hieman ylimääräistä vaikeusastetta etsintään hi.. Lopulta purkki löytyi - eikä edes tarvinnut hajoittaa komeaa aitarakennelmaa. Hieman haastetta, mutta niin pitää ollakin - ainakin välillä. Muita liikkujia ei reilun 20 minuutin aikana rannassa ollut, joten jälleen sai askarrella ihan itsekseen. Hyvä niin.
Seuraava kohde olikin sitten lentoaseman luona oleva purkki. Tämä oli helppo tapaus, sillä kätköpaikkoja etsittäväksi ei ollut montaa. Nyt ei muuta kuin nokka kohti kotia ja geokoiraa.
Ratakadulla, matkan varrella, piti vielä käydä nuuskimassa se lupaamani neljäs purkki. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen etsittävä. Vaikka purkki oli kätketty onton puun sisään, ei puusilmäisyys haitannut. Kätkö löytyi helposti. Tämän parempaa naamiointia purkille tuskin voi tehdä. Hienoa, että jotkut näkevät vaivaa purkkiensa kätkemiseen.
Reilu tunti ja neljä purkkia oli haettuina. Kelpo suoritus meikäläiselle. Vettäkin alkaa pikkuhiljaa satelemaan, joten hyvä siirtyäkkin sisähommiin välillä.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Sataa, sataa ropisee.....

Lähipäivien säälle näyttääkin olevan tunnusomaista tuo sateen ropina. Näin se luonto tasoittaa noita vuositilastoja. Ei siis hätää - mitä enemmän nyt saadaan vettä taivaalta, sen parempia poutajaksoja on edessä.
Pienen hellejakson jälkeen tällainen sadejaksokin tuntuu ihan passelilta, vaikka monia se tuntuu haittaavan. Eihän sitä välttämättä tarvitse mennä ulos kastumaan - sekin on vain pukeutumiskysymys pitkälti.
Itse nautiskelin tänään ulkoilusta enemmän kuin pitkään aikaan: aamulla ennen kukonlaulua käytiin karvaturrin kanssa jo ottamassa ensi tunnelmat säähän. Sitten olikin hyvä hetki lähteä maakuntakierrokselle ja käydä hieman patikoimassa. Samalla tuli etsittyä pari mielenkiintoista geokätköäkin. Voi todellakin sanoa, että ruuhkaa poluilla ja pientareille ei ollut.
Sade jatkuu, mutta kohta mennään taas uudestaan, ja karvaturrin kanssa tällä kertaa, tietty.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...