Näytetään tekstit, joissa on tunniste RESUL4DM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RESUL4DM. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. toukokuuta 2023

RESUL4DM2023 - suoritettu


 Vuotuinen "etäsotilasmarssi" tuli jälleen suoritettu viikonlopun aikana. Itse marssisuoritukselle oli aikaa Helatorstaista sunnuntaille, eli neljä vuorokautta. Edellisvuosista poiketen suoritin marssin tänä vuonna kahteen osaan jaksoteltuna lauantaille ja sunnuntaille. Ei ollut säätilan osalta valittamista, hyvin tarkeni sorateitä ja polkuja pitkin astella.

Molempina päivinä tuli mittariin reilu 7 km. Samalla tuli ulkoilutettua jälleen tuota "taktista reppua" ja viestikalustoa. Lauantaina oli vuorossa ns. Kirkkovuoren lenkki ja sunnuntaina "kyläkierros". Mielenkiintoista reittien osalta oli se, että ilman sen kummempia tuumailuja lopputarkastuksessa ilmeni, että kummatkin reitit olivat lähes saman mittaiset ja reittiin käytetty aikakin oli lähes minuutilleen sama. Ehkä tuo alitajunta osasi opastaa ja ohjata reitin valinnassa, etenkin sunnuntaina, koska lauantain retki oli jo siellä muistissa 🤔

Vuoden päästä jälleen samoissa merkeissä. Sitä odotellessa nautitaan kesästä muutoin.

@ri

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

RESUL:n etämarssi 2021



Marssireitti, marssija ja viestireppu ml. 2021

 Vuoden 2021 RESUL:n etämarssitapahtuma on kohta marssittu tältä vuodelta. Marssiajankohtahan on 22.-25.7.2021, joten vielä tänään ehtii liikkumaan tapahtuman merkeissä. Vähimmäisvaatimushan on vain 10 km suoritus, jonka senkin voi jakaa useammalle päivälle. Jokainen voi liikkua oman kuntonsa ja tavoitteidensa mukaisesti - hyvä niin. 

Vuosi sitten kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa osallistuin tapahtumaan Saimaan kanavan ympäristössä. Tuolloin oli tarkoitus houkutella radiorepun kantoon työkavereita RVL:n suunnalta, mutta heitettyyn haasteeseen ei vastattu, joten suoritus tuli tehtyä tuolloinkin "omilla jaloilla". 

Tänä vuonna ei tuota sidonnaisuutta työnantajaan enää ollut, joten ei tarvinnut erikseen suunnitella retken reittiä tai aikataulutusta. Reitiksi valikoitui Enonkosken pohjoispuolinen maasto, josta löytyy hyviä uria (muutakin kuin asfalttia) ja vaihtelevaa maastoa käveltäväksi. Tälläkin kerralla oli varustuksessa kaiken muun marssivarustuksen lisäksi myös tuo viestitekninen varustus: VHF/UHF -radio tarvikkeineen. HF-radiosta tällä kerralla luovuttiin.

Tälläkin kerralla marssin viestiyhteydet hoidettiin kätevästi VHF-verkossa, 144.800 MHz:n taajuudella. Kyseinen taajuus on radioamatöörien paikkatiedon ja lyhytviestien välitykseen tarkoitettu APRS-taajuus. Käytetyllä kahden metrin aaltoalueella pienelläkin teholla toimiva käsiradio saa hyvän "signaalihorisontin" katettua. Tälläkin kerralla paikkatieto siirtyi ongelmitta omaan "johtokeskukseen" marssitukikohdassa. Marssireitti tuli siis tälläkin kerralla tallennettu aprs-verkon lisäksi, kännykän MARS-MARS -sovelluksella (suosittelen) sekä pienellä GPS-trackerilla (kuvassa se pieni valkea mokkula radion vieressä).

Ilman Koronaa ja sen mukanaan tuomia rajoitteita tuskin tätäkään marssitapahtumaa olisi laitettu aluille viime vuonna. Osallistujamäärien marssin saaman suosion perusteella uskoisin tapahtuman saavan jatkoa tulevinakin vuosina. 

//ARi\\

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...