tiistai 24. helmikuuta 2015

Panssarointia (2)

Tänään tuossa paluumarssilla työmaalta poikkesin hakemassa hieman muonatäydennystä seuraaville vuorokausille. Siinä samassa tulee aina tarkastettua mm. nuo paikalliset elokuvavalikoimat blu-ray ja dvd -aihioiden osalta. Olin jo oikeastaan hieman odotellutkin koska ja milloin tuo viime vuonna hyvään menestykseen noussut sotafilmatisointi panssarivaunujen maailmasta tulisi uudelleen levitykseen valkokankaan jälkeen. Tänään se näkyi tapahtuneen, sillä kauppias oli ansiokkaasti nostanut levyt myyntihyllylle.
Normaalisti en juuri vielä heti tuoreeltaan osta levyä, koska tiedän, että muutaman kuukauden kuluttua nekin tulevat alennuslapuilla varustetuiksi. Ja tämä kyseinen levy tuskin loppuu markkinoilta ennen sitä - uskoisin.
Nyt tilanne oli kuitenkin hieman toinen, sillä huomasin yhden levyn olevankin jo valmiiksi ale-hinnoiteltuna alekorissa. Eipä muuta kuin levy kyytiin ja kassalle ihmettelemään. Totisesti, totisesti, tuolle levylle jäi lopulta hintaa pari euroa - eikä myynnissä ollut pelkästään suojakotelo hi...
Sattuuhan sitä - eikä tuo kauppias nyt varmaan tuosta yhdestä levystä konkurssiin menne. Puhtaalla omallatunnolla aion jossain sopivassa hetkessä jälleen katsoa teräshirmujen rymistystä töllöttimestä.

Myös aamulla, ennen työmaalle poikkeamista, lakkaamani pienoismalli oli sopivasti kuivunut, joten pääsin sitä hieman viimeistelemään näyttelykuntoon. Telapyörästön ja telaketjujen viimeistely vielä ennen lopullista suojalakkaa. Sitten pääseekin uuden mallin kimppuun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...