Kenraali Jarmo Lindberg – Ilmavoimien suunnannäyttäjästä koko puolustusvoimien uudistajaksi

ISBN 978-951-0-51803-8

Kun Jarmo Lindberg astui puolustusvoimien komentajaksi vuonna 2014, Suomi oli siirtymässä uuteen turvallisuuspoliittiseen aikakauteen. Venäjän toiminta Krimillä oli muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä, ja puolustusvoimien oli vastattava tilanteeseen nopeasti ja määrätietoisesti. Lindbergin tausta ilmavoimien komentajana näkyi heti: hän toi mukanaan selkeän, operatiivisen ajattelun ja vahvan ymmärryksen modernin sodankäynnin vaatimuksista.

Lindbergin komentajakausi oli ennen kaikkea valmiuden vahvistamisen aikaa. Hän korosti, että puolustusvoimien on kyettävä reagoimaan nopeasti ja uskottavasti, ja tämä näkyi sekä harjoitustoiminnan lisääntymisenä että joukkojen valmiuden nostamisena. Hänen johdollaan puolustusvoimat siirtyi kohti mallia, jossa reservin ja kantahenkilökunnan yhteistoiminta oli entistä tiiviimpää ja jossa koko organisaatio oli paremmin varautunut äkillisiin muutoksiin.

Kansainvälinen yhteistyö nousi Lindbergin kaudella uudelle tasolle. Suomi syvensi kumppanuuttaan Naton kanssa, osallistui laajoihin harjoituksiin ja vahvisti kahdenvälisiä suhteita erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Lindberg piti tärkeänä, että suomalaiset joukot harjoittelevat yhdessä liittolaisten kanssa, sillä se parantaa yhteensopivuutta ja antaa realistisen kuvan modernin kriisin vaatimuksista. Hänen aikanaan Suomi nousi kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi, jonka osaamiseen luotettiin.

Lindbergin komentajakauden näkyvimpiä hankkeita oli HX-hävittäjähankinnan valmistelu. Vaikka päätös tehtiin hänen seuraajansa aikana, Lindberg loi hankkeelle perustan: selkeät suorituskykyvaatimukset, avoimen kilpailutuksen ja tiukan analyysin siitä, millaista ilmavoimaa Suomi tarvitsee 2030-luvulla. Hänen ilmailutaustansa antoi hankkeelle uskottavuutta ja varmisti, että keskustelu pysyi teknisesti ja strategisesti oikeilla raiteilla.

Sisäisesti Lindberg toi puolustusvoimiin johtamistapaa, jossa avoimuus ja selkeä viestintä olivat keskeisiä. Hän oli näkyvä komentaja, joka esiintyi aktiivisesti julkisuudessa ja pyrki avaamaan puolustusvoimien toimintaa kansalaisille. Tämä lisäsi luottamusta ja teki puolustusvoimista aiempaa läpinäkyvämmän organisaation.

Kun Lindberg jätti tehtävänsä vuonna 2019, puolustusvoimat oli monella tavalla vahvempi kuin hänen kautensa alussa. Valmius oli korkeammalla tasolla, kansainvälinen yhteistyö oli syventynyt ja tulevaisuuden suurhankkeet etenivät vakaalla pohjalla. Hänen perintönsä näkyy edelleen siinä, miten Suomi rakentaa puolustustaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.---

Summa summarum in English:

Jarmo Lindberg served as Finland’s Chief of Defence from 2014 to 2019, a period marked by rising tensions in Europe and growing demands on national readiness. With a strong background in the Air Force, he brought an operational, forward‑leaning mindset to the entire defence organization. His tenure focused on strengthening rapid readiness, increasing training intensity and ensuring that both active forces and the reserve could respond quickly to sudden changes in the security environment. Under his leadership, Finland deepened its cooperation with NATO and key partners such as Sweden and the United States, participating in major joint exercises and improving interoperability. Lindberg also laid the groundwork for the HX fighter program, defining the requirements and strategic direction for Finland’s next-generation air capability. His leadership style emphasized transparency, clear communication and public engagement, helping to build trust in the Defence Forces. By the end of his term, Finland’s defence posture was more agile, internationally connected and better prepared for modern security challenges.

Kenraali Gustav Hägglund – modernin puolustusvoiman rakentaja

ISBN 978-951-1-33377-7 Otava 2018

Jarmo Lindbergin juuri julkaistun muistelmateoksen rinnalla kaivoin kirjakaapista esiin Gustav Hägglundin muistelmateoksen vuodelta 2018. Vahvaa tekstiä molemmissa kirjoissa. Ajan hermolla on oltu puolustusteknisissä asioissa niin Hägglundin aikana (1994-2001) kuin Lindberginkin (2014-2019) kaudella. Molemmilla kirjoilla on oma, tärkeä painoarvo käsiteltäessä Suomen poliittista ilmapiiriä Puolustusvoimien suunnalta tarkasteltuna. Siinä missä Hägglundin muistelmat on pakattu reiluun 140 sivuun on Lindbergin kirjassa aineistoa yli 500 sivua. Sivumäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta teoksista.

Kun suomalainen puolustuskeskustelu kääntyy 1990‑luvun murrosvuosiin, yksi nimi nousee väistämättä esiin: kenraali Gustav Hägglund. Hänen kautensa puolustusvoimien komentajana vuosina 1994–2001 osui aikaan, jolloin kylmän sodan jälkeinen Eurooppa haki uutta suuntaa ja Suomen oli määriteltävä oma roolinsa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Hägglundin johtajuus näkyi ennen kaikkea siinä, että hän uskalsi tarttua suuriin rakenteellisiin uudistuksiin ja tehdä niistä uuden aikakauden lähtökohdan.

Hägglundin komentajakausi oli jatkuvaa tasapainoilua perinteisen aluepuolustuksen ja modernin, liikkuvamman puolustusjärjestelmän välillä. Hän näki varhain, että Suomen oli kehitettävä joukkojaan laadullisesti, ei määrällisesti. Tämä ajattelu johti siihen, että varusmieskoulutusta uudistettiin perusteellisesti, palvelusaikoja muokattiin ja koulutuksen sisältöä tiivistettiin. Hägglundin tavoitteena oli poistaa tyhjäkäyntiä ja lisätä johtamiskokemusta – ja samalla varmistaa, että reserviin siirtyvät suomalaiset olivat paremmin koulutettuja kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälinen yhteistyö oli Hägglundille luonteva osa modernia puolustusta. Hänen kaudellaan Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan ja osallistui ensimmäisiin laajoihin Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla. Hägglund korosti, että suomalaisupseerien oli opittava toimimaan monikansallisissa ympäristöissä, sillä tulevaisuuden kriisit eivät pysyisi valtioiden rajojen sisällä. Tämä ajattelu loi pohjan Suomen myöhemmälle kansainväliselle profiilille ja vahvisti puolustusvoimien osaamista tavalla, joka näkyy edelleen.

Hägglundin kaudella myös puolustushaarojen rakenteita uudistettiin. Merivoimien ja rannikkotykistön yhdistäminen oli yksi hänen näkyvimmistä ratkaisuistaan, ja se loi pohjan nykyiselle meripuolustuksen kokonaisuudelle. Samalla ilmavoimat siirtyi Hornet‑aikaan, mikä oli valtava teknologinen harppaus ja osoitus siitä, että Suomi oli valmis investoimaan puolustuksensa tulevaisuuteen.

Hägglundin johtamistyyli oli yhdistelmä analyyttisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Hän ei kaihtanut vaikeita päätöksiä, mutta perusteli ne aina avoimesti ja johdonmukaisesti. Hänen kaudellaan otettiin käyttöön myös turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka ovat sittemmin muodostuneet suomalaisen turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Selontekomenettely toi päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja läpinäkyvyyttä – kaksi asiaa, joita Hägglund piti välttämättöminä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Kun Hägglund siirtyi komentajakauden jälkeen EU:n sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, hän vei mukanaan saman periaatteen, joka oli ohjannut häntä Suomessa: puolustuksen on muututtava maailman mukana. Hänen työnsä vaikutukset näkyvät yhä sekä suomalaisessa puolustusjärjestelmässä että Euroopan turvallisuusrakenteissa.

Gustav Hägglundin perintö on ennen kaikkea ajatus siitä, että vahva puolustus rakentuu sekä kotimaisesta osaamisesta että kansainvälisestä yhteistyöstä. Hänen kautensa oli suunnanmuutos, joka teki suomalaisesta puolustusvoimasta modernin, ketterän ja kansainvälisesti verkottuneen – juuri sellaisen, jota 2000‑luvun turvallisuusympäristö vaatii.

@ri

Summa summarum in English:

Gustav Hägglund, who served as Finland’s Chief of Defence from 1994 to 2001, played a central role in modernizing the Finnish Defence Forces during a period of major geopolitical change. He shifted the focus from large mass armies to smaller, better‑trained and better‑equipped units, and reformed conscription by streamlining training and adjusting service lengths. Under his leadership, Finland deepened its international cooperation, joined NATO’s Partnership for Peace program and took part in crisis‑management operations in the Balkans. Hägglund also oversaw significant structural reforms, including the integration of the Navy and Coastal Artillery and the transition to F/A‑18 Hornet fighters. His tenure emphasized transparency, long‑term planning and adapting national defence to a rapidly evolving security environment.

"Silloin emme vielä tienneet" – Jarmo Lindbergin muistelmat kulissien takaa

ISBN 978-951-0-51803-8 (WSOY)

Pääsin lukemaan lähes uunituoreeltaan Jarmo Lindbergin muistelmateoksen. Reilu 500 sivuinen tekstikokonaisuus tulikin luettua aika nopeasti. Sen verran mielenkiintoisia aiheita kirjassa käsiteltiin ja kerrontakin oli oikein sujuvaa, mikä teki teoksesta helppolukuisen. Monet hienot kuvat tekivät mielenkiintoisen lisän kirjaan.

Jarmo Lindbergin "Silloin emme vielä tienneet" on muistelmateos, joka avaa suomalaisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan kulisseja tavalla, johon vain harva on pystynyt. Lindbergin ura ulottuu Hornet-hankinnan alkuvuosista aina puolustusvoimien komentajan tehtävään saakka, ja kirja rakentuu tämän pitkän kaaren ympärille. Lopputuloksena on teos, joka on yhtä aikaa henkilökohtainen, analyyttinen ja yllättävänkin suorapuheinen.

Lindberg kirjoittaa urastaan selkeällä ja rauhallisella otteella, joka heijastaa hänen tapaansa johtaa. Hän ei sorru sankaritarinoihin, vaan kuvaa tapahtumia ja päätöksiä sellaisina kuin ne hänen näkökulmastaan olivat: monimutkaisina, usein kiireisinä ja toisinaan ristiriitaisina. Kirjan vahvuus on juuri tässä – se ei yritä kiillottaa menneisyyttä, vaan näyttää, miten puolustusvoimien isot ratkaisut syntyvät paineen, tiedon ja epävarmuuden ristiaallokossa.

Erityisen kiinnostavia ovat jaksot, joissa Lindberg kuvaa Suomen turvallisuusympäristön muutosta 2010-luvulla. Hän kertoo avoimesti siitä, miten valmiutta nostettiin, miten kansainvälinen yhteistyö syveni ja millaisia keskusteluja käytiin kulisseissa, kun Euroopan turvallisuustilanne alkoi kiristyä. Nämä kohdat tekevät kirjasta arvokkaan dokumentin ajasta, jolloin Suomen puolustuspolitiikka otti ratkaisevia askelia kohti nykyistä linjaansa.

Teos ei kuitenkaan ole pelkkää strategiaa ja politiikkaa. Lindberg avaa myös henkilökohtaisia kokemuksiaan lentäjänä, komentajana ja julkisuuden henkilönä. Hän kuvaa, miten ura vaikutti perheeseen, millaisia paineita näkyvä asema toi mukanaan ja miten hän itse suhtautui kritiikkiin ja vastuuseen. Nämä hetket tuovat kirjaan lämpöä ja inhimillisyyttä, joka tekee siitä enemmän kuin sotilaan urakertomuksen.

"Silloin emme vielä tienneet" on kokonaisuutena harkittu ja hyvin rytmitetty muistelmateos. Se tarjoaa lukijalle sekä sisäpiirin näkökulmaa että laajempaa ymmärrystä siitä, miten Suomen puolustusvoimat ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Lindbergin ääni on rauhallinen, analyyttinen ja ajoittain jopa humoristinen, mikä tekee lukukokemuksesta yllättävän kevyen, vaikka aihepiiri on painava.

Jos suomalainen turvallisuuspolitiikka, ilmailu tai johtaminen kiinnostavat, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on kertomus urasta, joka kulki läpi murroskausien – ja samalla tarina siitä, miten päätöksiä tehdään silloin, kun tulevaisuudesta ei vielä tiedetä mitään.

@ri