Kenraalit yksissä kansissa, mutta erikseen

"Kenraalit kanissaan"

 Joulupyhät ja kaamos tarjoavat hyvät puitteet oman lukupiirin pyörittämiseen. Tällä kerralla lukemistoksi valikoituivat kahden kenraalin kertomukset tai paremminkin muistelmat. Mielenkiintoisia tarinakokonaisuuksia molemmat. Vaikka kirjat ovat sivumääriltään ja kooltaan melko pieniä, on molemmissa vankkaa maapuolustusasiaa. Hägglundin muistelmat on julkaistu jo vuonna 2018 Hägglundin täytettyä 80-vuotta. Kirjaa lukiessa tuleekin huomioida sen hetkinen maailmanpoliittinen vastakkainasettelu; Suomen liittyminen NATO:on ja Ukrainan sota ovat vielä tulevaisuudessa.

Nykyhetkeä, aitiopaikoilta, kuvaakin sitten Zaluznyin kertomus keskeltä pahinta mahdollista kriisiä - sotaa. Asevoimien komentajan hän on yksiselitteisesti aitiopaikalla oman maansa puolustusratkaisujen osalta. Nyt jos koskaan suosittelen tätä kirjaa omaan lukemistoon, jos Ukraina ja sen puolustus vähääkään kiinnostavat.

Kenraalin iltahuuto* – suoraselkäinen puheenvuoro turvallisuudesta

Gustav Hägglundin Kenraalin iltahuuto on tiivis mutta painava puheenvuoro Suomen turvallisuudesta, puolustuskyvystä ja siitä arvokkaasta perinnöstä, jonka varaan nykyinen hyvinvointimme rakentuu. Teos on samalla Hägglundin viimeinen kirja – ja sen myös huomaa. Teksti on suoraa, kirkasta ja vuosikymmenten kokemuksella punnittua.

Hägglund muistuttaa, ettei vakaus ole itsestäänselvyys. Hän korostaa, että Suomen on pidettävä puolustuksestaan huolta, sillä “raadollisessa maailmassa kasakka ottaa sen, mikä on irti”. Vaikka lause on kulunut, Hägglund käyttää sitä harkiten: varoituksena siitä, mitä tapahtuu, jos luotamme liikaa hyvään onneen tai muiden apuun.

Kirja käy läpi Suomen turvallisuuspolitiikan kehitystä, puolustusvoimien roolia ja kansainvälistä yhteistyötä. Hägglundin näkemykset ovat selkeitä ja perusteltuja, ja hän kirjoittaa tavalla, joka avaa monimutkaisetkin kokonaisuudet lukijalle ilman turhaa sotilasterminologiaa. Teos onkin erinomainen johdanto suomalaisen turvallisuusajattelun peruslinjoihin.

Kenraalin iltahuuto ei ole pelkkä muistelo tai historiikki, vaan ennen kaikkea vetoomus: pidetään huolta siitä, mikä on meille tärkeää. Hägglundin ääni on rauhallinen mutta päättäväinen, ja juuri siksi kirja tuntuu ajankohtaiselta vielä vuosia julkaisunsa jälkeen.

Kirja sopii kaikille, jotka haluavat ymmärtää Suomen turvallisuuspolitiikan taustoja ilman raskasta asiantuntijakieltä. Erityisen hyvin se toimii lukijalle, joka arvostaa selkeää argumentointia ja kokemusperäistä näkemystä.---

Rautakenraali – Valeri Zalužnyin elämä

Suorasukainen muotokuva Ukrainan sodan keskeisestä johtajasta

Ljudmyla Dolhonovskan Rautakenraali – Valeri Zalužnyin elämä on intensiivinen ja ajankohtainen elämäkerta miehestä, joka nousi maailman tietoisuuteen Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Teos avaa Zalužnyin taustaa, arvoja ja johtajuutta tavalla, joka tekee hänestä muutakin kuin uutiskuvien kasvottoman sotilasjohtajan.

Kirja rakentuu vahvasti dokumentaariselle pohjalle: Dolhonovska kuvaa Zalužnyin uran vaiheita, hänen suhdettaan joukkoihinsa ja niitä ratkaisevia hetkiä, jolloin Ukrainan puolustus nojasi hänen päätöksiinsä. Mukana on myös dramaattisia yksityiskohtia – kuten Zalužnyin lupaus jäädä Kiovaan “viimeisenä” hyökkäyksen uhatessa – jotka tuovat tarinaan inhimillistä jännitettä.

Teoksen vahvuus on sen selkeys. Vaikka aihe on sotilaallinen ja raskas, Dolhonovska kirjoittaa ymmärrettävästi ja ilman turhaa sodan kaunistelua. Hän antaa Zalužnyin puhua tekojen kautta: kurinalaisena, pragmaattisena ja ennen kaikkea vastuullisena johtajana. Suomennos toimii hyvin, ja Eero Balkin käännös pitää tekstin napakkana ja luontevana.

Rautakenraali on ennen kaikkea kertomus johtajuudesta kriisin keskellä. Se sopii lukijalle, joka haluaa ymmärtää Ukrainan sodan kulisseja ja niitä ihmisiä, jotka ovat kantaneet valtavan vastuun maan puolustuksesta. Kirja on myös muistutus siitä, että historian käänteet syntyvät yksilöiden päätöksistä – usein äärimmäisessä paineessa.

Hyviä lukuhetkiä nyt ja vuodelle 2026 toivotellen.

@ri

Leopard osa 5 (valmiina taistoon)

 

Leopard A4 (20.12.2025)

Maaliskuussa 2025 julkaisin edellisen postauksen tästä tämän vuoden "vaunuprojektista" Tuolloin ennakoin aikataulullisesti, hyvinkin optimistisesti, että projekti olisi valmis jo Vappuun 2025 mennessä 😊 No, ainakin tätä blogia seuranneet tietävät, ettei mitään tuonsuuntaista tapahtunut. Koska malli ei olisi enää ehtinyt kevään 2025 näyttelykiertueelle, päätin venyttää aikataulua suosiolla kesän ylitse. Onhan pimenevien syysiltojen myötä mukavampi puuhastella näissä sisähommissa ja ilman kiireitä. 

Kevään jäljiltä malliin on lisätty lähes kaikki pakettiin kuuluneet osat. Tämän lisäksi maalipintaa on ehostettu ja mukaan lisätty "hypysellinen" erilaisia efektejä kuvaamaan kulumisia ja likaantumisia. Itse en tykkää tehdä malleista ns. "pesu-vaha-malleja", jotka ovat kuin paraatikalustoa, joka on junssätty viimeisen päälle ennen paraatikatselmusta. Tämähän on sinällään jo ihan hassu ideakin, jos tarkoituksena olisi tehdä rintamakalustoa kuvaavaa mallia. 

Noissa säistämisefekteissä on syytä laittaa jäitä hattuun, sillä liian runsaasti käytettynä ne voivat "sotia" myös mallia vastaan ja tehdä siitä aika luonnottoman näköisen. Oikean tasapainon löytäminen onkin joskus haastavaa, mutta kokeilemalla se yleensä viimeistään löytyy. Parempi vähän kuin paljona 👍

Nyt valmistuneeseen vaunuun tullee vielä lisättäväksi hieman kulumaa ainakin "lokasuojien reunoihin" ja hieman muihinkin kulumiselle altistuneille paikoille. Toistaiseksi luovuin vielä tuon naamioverkon virittelystä, vaikka sitä aiemmin hieman uumoilinkin. 

Vaunun mukana tullut henkilöhahmo (figuuri) on myös valmistunut, mutta ei päässyt kuvaan mukaan, koska tein vaunusta ns. perinteisen version - luukut suljettuina. Tosin osa luukuista on avattavia, joten jos tarvetta tulee, niin tuo figuuri on sovitettavissa tuohon etuosassa olevaan ajajan luukkuun tervehtimään vastaantulijoita 😁

Tarkka katsoja huomaa, että vaunun rakenteesta puuttuu tärkeä osa eli viestiverkon antenniratkaisut. No, tässä mallissa ne eivät kovin suuret ole, mutta tarpeelliset kyllä. Itse vaunupaketissa ei antenneja ollut mukana, joten ne on valmistetta vielä erikseen - ei suuri asia loppusilausta ajatellen.

Alla hieman yleistä tietoa kyseisestä vaunumallista.

Leopard 2A4 – klassikko, joka määritteli modernin panssarivaunun

Leopard 2A4 on yksi kylmän sodan jälkeisen ajan tunnetuimmista ja laajimmin käytetyistä taistelupanssarivaunuista. Saksassa 1980‑luvulla kehitetty malli nousi nopeasti eurooppalaisen panssarikaluston kulmakiveksi, ja sen tasapaino tulivoiman, suojauksen ja liikkuvuuden välillä teki siitä erään aikansa edistyneimmistä vaunuista.

A4‑versio erottuu selkeästä, kulmikkaasta tornistaan ja 120 mm sileäputkisesta tykistään, joka toi merkittävän harppauksen läpäisykykyyn. Vaunun komposiittipanssari tarjosi aikanaan erittäin vahvan suojan, ja sen 1500‑hevosvoimainen dieselmoottori antoi Leopardille ketteryyttä, joka yllätti monet sen kokoluokan vaunuksi.

Vaikka Leopard 2A4 ei enää edusta uusinta teknologiaa, se on edelleen luotettava, modernisoitavissa ja monen maan käytössä. Suomessa se toimi pitkään Maavoimien panssarijoukkojen selkärankana — ja monelle reserviläiselle se on yhä se “oma” vaunu, jonka ääni ja tuntuma ovat jääneet mieleen.

@ri

Voyager se jaksaa vaan

 

Kilpailumalli by @ri / 2012

Avaruuden yksinäinen matkaaja saavutti jälleen erään rajapyykin, joka innosti tutkimaan asiaa lisää.

Voyager 1 on yksinäisin ihmiskunnan koskaan laukaisema pioneeriluotain, ja se lentää edelleen täydellisesti, neljäkymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1977 asetetun kurssin mukaisesti, jota ei ole koskaan tarvinnut korjata. 

Kuvittele: 5. syyskuuta 1977 825 kiloa painava kultainen avaruusalus nousi ilmaan Cape Canaveralista. Insinöörit antoivat sille yhden ratkaisevan sysäyksen Jupiterin ja Saturnuksen painovoima-avusteilla ja sanoivat sitten käytännössä: "Mene. Emme koskaan koske sinuun enää." Ja se kuunteli.

 Kolmekymmentäseitsemän vuotta peräkkäin (ennen ensimmäistä pientä ohjausliikettä vuonna 2017, vain antennin kohdistamiseksi) Voyager 1 syöksyi avaruuden halki ilman yhtäkään rakettimoottoria, joka olisi korjannut sen reitin. Ei yhtäkään. Se on kuin heittäisi paperilentokoneen New Yorkista ja antaisi sen liitää koskemattomana ikkunan läpi Pariisissa neljä vuosikymmentä myöhemmin. 

Juuri nyt, joulukuussa 2025, Voyager 1 on 163 kertaa kauempana Auringosta kuin Maa, yli 24,4 miljardin kilometrin päässä, kaukaisin ihmisen tekemä kappale historiassa. Se ylitti heliopaussin (Auringon suojaavan kuplan) vuonna 2012 ja purjehtii nyt todellisessa tähtienvälisessä avaruudessa, jossa tähtien välinen tuuli on kylmempää kuin mikään, mitä voimme luoda Maassa. Sen lentorata on kuitenkin edelleen niin moitteeton, että lentotiimi vitsailee, että luotain voisi osua puoli vuosisataa sitten piirrettyyn kosmiseen tähystykseen. 

Se on jo antanut meille vaaleansinisen pistekuvan, ensimmäiset muotokuvat Jupiterin raivoavista myrskyistä ja Saturnuksen renkaista mahdottoman yksityiskohtaisesti sekä havainnon, että kuut, kuten Io ja Titan, ovat tarua oudompia maailmoja. Nyt, kun sen teho hiipuu tuskin neljään wattiin (vähemmän kuin jääkaapin hehkulampun), se kuiskaa edelleen dataa takaisin tyhjyyden halki 23 watin signaalilla, jonka saavuttaminen meille kestää 22 tuntia ja 55 minuuttia yhteen suuntaan. 

Voyager 1 ei ole vain luotain. Se on pullotettu viesti, joka heitetään kohti galaksia ja joka kuljettaa Maan ääniä (valaita, Chuck Berryä ja vauvan itkua) kultaisella levyllään. Ja se lentää edelleen suoraan, ikään kuin todistaakseen, että ihmisen kaukonäköisyys, kerran tähtäimeensä kohdistettuna, voi päihittää ajan itse. Tuolla pimeydessä pieni kultainen piste pitää muinaisen lupauksensa: jatkaa, täydellisesti, ikuisesti.

@ri