Tämä viikko on kohta kärsitty sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei niinkään työmatkan puolesta, vaan käytettävien välineiden osalta. Tällä kertaa tietotekniikka meinasi saada kunnon niskalenkin aikaiseksi, mutta onneksi oli hyvät lääkkeet matkassa - puolivahingossa tosin, mutta kuitenkin.
Käytössäni oleva matkalaukku eli sylimikro alkoi temppuilla Windowsin kanssa oikein tuelta juuri työmatkan alla, joten päätin asentaa sen alusta pitäen kokonaan uusiksi. Tämä on useimmiten se paras tapa saada vanha Windowsohjelmisto ajantasalle. Parituntisen urakan jälkeen olikin niin ohjelmisto kuin kaikki tarpeelliset päivitykset ajettu koneelle. Hyvä - ja suoritettujen testauksien jälkeen kaikki näytti toimivan moitteettomasti. Työreissu voi alkaa hyvillä mielin.
No, tästä eteenpäin ei tapahtumien kulkua oikein voi tarkoin kuvata, sillä työpisteelle päästyä kun laittoi koneeseen virrat päälle, tuli tuttu herja näkyviin näyttöön. Usean käynnistyksen ja eri variaation jälkeen, virhetila ei antanut periksi, joten piti keksiä jotain työtiedostojen pelastamiseksi koneelta. Ja mikä pahinta - sama kone oli henkireikä internetin ihanaan maailmaan, joten pitkä viikko olisi edessä ilman työaseman palveluksia.
Kuin sattuman kauppaa oli laukkuuni jäänyt vanha dvd-nippu, josta löytyi yllättäen Linux-jakelun live DVD: levy jolla voidaan kokeilla Linuxia ilman, koneeseen tehtäviä muutoksia. Ei muuta kuin levy koneeseen ja käynnistys ohjautumaan dvd-asemalta. Eipä aikaakaan kun Ubundu toivotti käyttäjän tervetulleeksi koneelle. Ubundu yllätti erittäin myönteisesti, vaikka ei ollutkaan viimeisintä jakeluversiota. Tarpeelliset työtiedostot löytyivät helposti kiintolevyltä ja ei aikaakaan kun ne olivat OpenOfficella luettavissa ja muokattavissa. Tämän jälkeen kaikki olikin helpompaa kun työhommat oli turvassa.
Nopea tarkastelu osoitti, että Ubundu oli löytänyt salkkumikroon liitetyt oheislaitteet kerralla ja jopa koneen oma äänikortti ja langaton verkkokin toimivat moitteitta. Odotin vastoinkäymistä tuon legendaarisen Mokkulan kanssa - se olisi tarpeen koska langatonta verkkoa ei ollut käytettävissä saati sitten langallista. Kas, kummaa - Mokkulan liittämisen jälkeen Ubundu yksinkertaisesti kysyi liittymän PIN-koodia, ja pian järjestelmä oli valmis kommunikoimaan ulkomaailmaan.
Kaikki oli siis paremmin kuin hyvin. Kone onkin saanut olla päällä koko viikon sillä ei laiskuuttaan jaksa aina käynnistää live-dvd:ltä, vaikka ajallisesti ei se vie juuri paljoa enempää kuin Windowsin normaali startti. Mitähän se onkaan, kun asennan tuon Ubundun tähän koneelle valmiiksi kovalevylle seuraavaa kertaa varten. Onnistumisen iloa varmaan.
Jatkossa kannattaa kyllä pahan päivän varalle varustaa kannettava työasema myös jollain Linuxin live-jakelulla - helppo, halpa ja yksinkertainen juttu, joka voi pelastaa arkiset aherrukset mikromaailmassa.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
torstai 25. marraskuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
ROS -sounds a little FUCK
This morning I found an interesting message on Europena ROS Club pages. That might be one reason why my application was cancelled without any notices.
ARRL members are not welcome in this Club:
It is my understanding of a recent NPRM of the FCC that the ARRL is opposed to having Ros used on the HF bands and 6 and 2 meters. If you look back at responses from the ARRL they think Ros would interfere with other users. I think they have not looked at the limited frequencies suggested to use. Nor have considered how little 10 watts will bother other users It seems that they have made a stand years ago and their will be no movement on this matter. The ARRL is not in our best interests on this matter.
73 Fred Darrah N9GUE
The only funny thing is that I am not a member of ARRL - I just use their electronic QSL-service LoTW.
Esta mañana me encontré con un mensaje interesante es europena ROS páginas Club. Esa podría ser una razón por la que se canceló mi aplicación sin ningún aviso.
Miembros de la ARRL no son bienvenidos en este club:
Es mi entendimiento de una nprM reciente de la FCC para que los jue ARRL opuestos que tienen Ros utilizado en las bandas de HF y 6 y 2 metros. Si miras hacia atrás en las respuestas de la ARRL creo que lo Ros interferencias con otros usuarios. Creo que no he mirado en las frecuencias limitadas sugeridas para su uso. Tampoco se han considerado como poco 10 vatios no se moleste a otros usuarios parece que han hecho un año antes y soporte, no habrá movimiento en esta materia. El ARRL no está en nuestro mejor interés de este asunto.
73 Fred Darrah N9GUE
Lo único curioso es que yo no soy miembro de la ARRL - sólo tiene que utilizar su servicio de QSL LoTW electrónico.

Juhlimaan
Hyvää Isänpäivää kaikille tasapuolisesti. Voiko sen enää paremmin ja yksinkertaisemmin sanoa!
lauantai 13. marraskuuta 2010
ROS new digital mode with mysteries
Well, I am not sure how to say this, because I like operating QRP and all mode devoted for it. Since the first quater of this year when ROS was officially published I have tested it regularly here in Lappeenranta. I have not counted how many QSOs I have made, because my logbook doesn´t know that mode. Same problem with one electronic QSL-service, called LoTW. I know that this mode is not officially accepted in many forums, but it works FB and the software is updated very often. Almost every time when I start my ROS on my computer, I found that I am not using the latest BETA version hi... Why Beta, why not real stable one...?
Some days ago, I found that there are a new club for this mode. That´s not surprise, because there are so many different clubs on "radiowaves" hi.. Well, I decited to join to the club also, but the answer was quit interesting that I receiced - for some reason they couldn´t accept my membership application. No any reasons was mentioned. Anyway that´s not problem. I am going to use this mode time to time in the future too, despite of the club rank hi.... Happy QRPing for everyone.

perjantai 12. marraskuuta 2010
Teatteria, teatteria
Meinasi tuossa ihan unohtua, että kuluneella viikolla tuli omistettua yksi ilta paikalliselle kulttuurinautinnolle ja vierailtua Imatran teatterissa. Kohteena oli tuo mukavan hupailun leiman saanut näytelmä: "Kääk sängyssäni on varas". Väliaikoineen noin parituntiseen näytökseen mahtui kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita siinä määrin, ettei ainakaan katsojat kylmiksi jääneet. Ketään näyttelijöistä erikseen esille nostamatta voi vain todeta, että kyllä ammattilaiset asiansa osaavat. Roolisuoritukset olivat kerrassaan mainioita ja välillä "fomulaluokkaan" kiihtynyt vauhti näyttämöllä osoitti, että hyvin täytynyt harjoitella muutakin kuin vuorosanoja.
Näissä teatteriproduktiossa on kaikkinensa se suuremmoinen puoli, että tätä voi nauttia ja harrastaa täysin 3D-luokassa ja ilman ylimääräisiä laseja. Asia, johon elokuvateatterit ja kotikatsomot ovat vasta pikkuhiljaa siirtymässä.
Tästä onkin hyvä jatkaa ja siirtyä paikalliseen teatteriin katsomaan tuota humppakansan iloittelua - luonnollisesti 3D:nä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Talven tungua
Talvi kävi hieman peloittelemassa ja antoi hieman lunta maistiaisiksi. Nopeimmat täällä ehtivät kaivamaan jo hiihtovälineet esiin. Tänään ne näkyivät olleen pystyparkissa ovien vierustoilla. Parempi varustus tänään olisi ollutkin nuo vesisukset. Tälläistähän se talven tuleminen on joka vuosi ollut - pikkuhiljalleen.
Koko kesän hieman kateissa olleet siilitkin aktivoituivat tässä viikolla - peräti kaksi piikkipallohavaintoa viikon sisällä. Niilläkin kovat ajat edessä, kun pitäisi saada tarpeeksi ravintoa piikkien alle ja löytää se sopiva nukkumapaikka talveksi. Onneksi noita lehtikasoja löytyy lähitienoilta. Lähinaapuri on jopa onnistunut valmistamaan ihan oikean pesäluolan siilille - hieno juttu.
Lintujen ruokinta saa vielä odottaa, sillä ruokaa tuntuu maastossa vielä riittävän.

torstai 4. marraskuuta 2010
Propagation Map | WSPRnet OH5KUY
OH5KUY (0.5 Watts/ R-8 -vertical antenna) Monitoring 17 meters WSPR-band at 14:45 utc)
Hearing: DF6MK, DK1SFA, DK6UG, F/G6AIG, G0KTN, G3YPE, G4CAO, G4YND, IW2DZX, K4PZ, NB3N, VE3BGV, W9OFA
Heard by: DK6UG, EI9FV, F/G6AIG, G0KTN, G0NNF, G3THQ, G4CAO, G4ENZ, G4YND, IW2DZX, K4PZ, W1BW, WB5NMZ

Russian radio amateurs active on Kostomukshskiy Reserve RFF-051
A group of Russian amateurs will be active on Kostomukshskiy Reserve RFF-051 between November 3 and 7, 2010.
They are using callsign RK1NWA/p. QSL route via UA1NFA.
Other information here:=>
Russian Robinson Club, RRC
They are using callsign RK1NWA/p. QSL route via UA1NFA.
Other information here:=>
Russian Robinson Club, RRC
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Puoli Wattia, 17 metriä ja monta kilometriä
Tänään olikin hyvä hetki olla heikkojen signaalien kanssa bandilla. WSPR-projektin tiimoilta pidetään tänään ääntä badilla mahdollisimman monen aseman voimin. Itsekkin laitoin oman aseman aktiiviseksi. Onhan se mukava nähdä minne sigaalit kantavat ja mitä kuuluu. Testattavana taajuusalueena on tuo 17 metriä (aallonpituus) joka vastaa taajuusasteikolla 18 MHz aluetta.
Lähetystehoksi määrittelin niinkin paljon kuin puoli Wattia. Tuo määrä tehoa jos kulkee edes Eurooppaan, niin voi ainakin todeta, että aseman antenni ja syöttöjohdot ovat aika hyvin kunnossa - tehot eivät huku matkalla omiin järjestelmiin tuolloin.
Lokitietojen perusteella signaali on kulkenut aamupäivän ja iltapäivän aluksi ihan mukavasti pitkin Eurooppaa. Tämän lisäksi on heikkoja signaaleja tullut kuulolle Yhdysvaltojen itärannikolta ja Australiasta, kuten kuva osoittaa. Aiemmin aamulla tuli vielä signaaleja Uudesta Seelannista saakka, mutta siellä näkyy testiasema pistäneen pillit jo ns. pussiin.
Kiinnostuneille löytyy lisää infoja heikkojen signaalien projektista projektin omilta nettisivuilta. Sieltä löytyy myös kartta-alusta, jolta voi tarkastella kulloistakin tilannetta signaalien siirtymien osalta. 73

Syksyn suuntaisesti - marraskuista säätä
Kalenteria vilkaistessa huomaa, että marraskuulle on käännytty ja syksyyn liittyvät manooverit kellon "kääntöineen" ja paikallisine syysmarkkinoineen ovat ns. voitettu kanta. Vuosikierto tästä jatkuneekin sitten sen ensilumen odotteluna tai varsinkin sen lumen, joka jää sitten keväälle saakka maanpeitoksi.
Rillikissan ennusteen mukaan marraskuu etenee seuraavasti:
Tällä hetkellä ainakin ulos katsoessa näyttää siltä, että Rilli on ennustuksessaan täysin oikeassa!
Rillikissan ennusteen mukaan marraskuu etenee seuraavasti:
Marraskuu alkaa sateilla ja plussakeleillä. Jo pyhäinpäivän tienoilla poutaantuu, ja puolenkuun maissa vähän viileneekin. 17. marraskuuta aletaan saada sateita niin lumena kuin vetenä. Aivan kuun lopulla sateet muuttuvat lumeksi, ja Rilli uskoo pysyvän talven alkavan.
Tällä hetkellä ainakin ulos katsoessa näyttää siltä, että Rilli on ennustuksessaan täysin oikeassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...