maanantai 21. lokakuuta 2024

FreeData - tieto liikkuu

 

FreeData - tiedostonsiirto (10 kt) OH5ZNZ<>OH5KUY 7 MHz

Silloin kun on radioaalloillakin hieman rauhallisempaa, ehtii testailemaan uusiakin asioita, vaikka FreeDataa (FD). Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin tämä "tiedonsiirtoalusta" on ollut käytössä vasta joitakin kuukausia. Eli aika nuori, uusi sovellus tällä rintamalla. 

Ohjelman osalta eletään vielä ns. Beta-testausjaksoa, mutta toimivuutta löytyy jo aika hyvin. Vajaan parin kuukauden kokemuksella voisi sanoa, että parempaan suuntaa ollaan koko ajan menossa - tosin tuo tiedonsiirto tuntuu olevan hieman herkkää erilaisille häiriöille, mikä ei ole hyvä asia HF:llä (lyhyillä aalloilla). Kyseisellä taajuusalueellahan on operaattorien oman häiriön / häirinnän lisäksi myös aina läsnä nuo luonnon omat häiriöt auringon aktiivisuudesta riippuen.

Paikallisesti olen testaillut tiedonsiirtoa välillä Lappeenranta - Inkeroinen, jolloin matkaa linnuntietä tulee noin 85 km. Hieman haastava väli, sillä tuo pinta-aalto ei tahdo yltää ja avaruusaaltokin menee useimmiten ylitse. Tästä huolimatta pienillä säädöillä tämäkin yhteysväli saadaan kyllä toimimaan. 

Tänään vasta-asemalla (OH5ZN) oli käytössä ajoneuvon suurehko magneettiluuppiantenni ja minulla pystypolarisoitu R8-vertikaaliantenni, jotkut nimittävät sitä ongenvavaksi😁 Testissä käytettiin reilun 10 kt:n kokoista kuvatiedostoa. Kuten ylläolevasta kuvasta näkee data kulki, ihan vauhdikkaastikin, mutta toki 7 MHz (40 meriä) taajuudella oli hieman erilaisia häiriöitäkin näin päiväsaikaankin. Näistäkin selvittiin.

Testejä jatketaan ja toivotaan lisää kotimaisia testaajia jaksolle. FD:ssä on hyvää potentiaalia datansiirron osalta ja mikä parasta se on täysin vapaasti käytettävissä ilman lisensointeja tai muita kuluja.

@ri

73

sunnuntai 20. lokakuuta 2024

SM-rallin sprintit ja "poika" kotiin

"Pojat" rivissä

 
SM-tilanne kahdeksan (8) osakilpailun jälkeen


40 metrin eli 7 MHz "single band" luokan suomenmestaruus ratkesi yllättäen jo kauden kahdeksannessa osakilpailussa. Kauden viides osakilpailuvoitto varmisti jo tässä vaiheessa kautta, että SM-pokaalin saa käydä pokkaamassa tulevana kesänäkin liiton kesäleiriltä. Syyskuun hieman vaatimattomampi kolmas sija ei lannistanut vaan heti seuraavassa kisassa haettiin revanssia ja sitä tavoiteltua kärkisijaa, missä onnistuttiinkin. Samalla ratkesi siis tuo kokonaiskilpailun voitto jo tässä vaiheessa.

Vielä on kaksi osakilpailua jäljellä, joten kokonaispistesaldoa voi vielä parannella ja toki antaa muille kilpailijoille niitä arvokkaita pisteitä kokonaiskilpailuun. Tältä osin voikin ottaa jo hieman rennommin ja kokeilla vaikka uusia tekniikoita tulevaa kilpailukautta silmälläpitäen.

Kilpailut toki jatkuvat, mutta eri aaltomuodoilla: CW ja RTTY SM-sarjat ovat vielä kahta osakilpailua vaille valmiit. Seuraava ja kauden suurin koitos on Pyhäinpäivänä pidettävä "Viitosten syyskisa"; tavallaan eräänlainen kotikilpailu OH5-asemalle 😉 Itsellä on vielä hyvät mahdollisuudet päästä mitaleille molemmissa kilpasarjoissa tänäkin vuonna. Vuoden viimeinen kilpailu onkin sitten Jouluna, jolloin pidetään sarjan sprintti-kisa, jossa on omat haasteensa ja toki mahdollisuus vielä kasvattaa omaa pistepottia.

Mutta nyt ei muuta kuin näihin tunnelmiin.....


73 de @ri

maanantai 14. lokakuuta 2024

FreeData - uusi tulokas sähköisessä viestinnässä

 

FreeData (FD) yhteyksiä 13.10.2024

Radioaalloille tulla tupsahtelee tasaiseen tahtiin aina jotain uutta digitaalista aaltomuotoa. Äänikortit ja päätelaitteiden, tietokoneet, kehitys on mahdollistanut "digimodejen" kehittämisen.  Monissa ohjelmistoissa on jo niin paljon valittavia "modeja", että tavan käyttäjä menee aivan sekaisin niistä. Kaikille vaihtoehdoille tuskin löytyy edes vakituisia käyttäjiä. Suuri osa uusimmista modeista jääkin ns. testikäyttöön ja mahdollisiksi alustoiksi uusille innovaatioille. 

Erilaisilla aaltomuodoilla voi kuitenkin laajentaa niin omaa osaamista radiotyöskentelyssä. Osa modeista on tarkoitettu ns. "rätinpurentaan", jossa asemat ja operaattorit vaihtavat tietoja perinteiseen tapaan; hitaammin tai nopeammin - modesta riippuen. Toinen ääripää on sitten ne aaltomuodot, joissa yhteyden pituus on vain muutamia minuutteja maksimissaan ja tietokoneen vaihtavat kaiken tiedon keskenään operaattorin tunnuksilla; FT8 ja FT4 esimerkkeinä.

Puhtaasti tiedonsiirtoon keskittyvältä modelta vaaditaan erityisesti virheenkorjauskykyä ja toimintaa häiriöisissä ja heikoissakin signaaleissa. VARA-HF on tällä hetkellä se "markkinajohtaja" näiltä osin. Ohjelmisto toimii tiedonsiirrossa mm. kansainvälisessä WinLink-verkostossa, jossa sähköpostit ja tiedostot siirtyvät radiorajapinnalla pitkin poikin maapalloa. Vapaasti ladattavalla ilmaisversiolla pääsee kuka tahansa kokeilemaan VARA-modeemia. Pienellä lisenssimaksulla avautuukin sitten kokonaan uusi maailma tiedonsiirrossa noilta osin. Koska kyseessä on modeemi, ei se ole sidottu mihinkään yhteen ohjelmistoon, vaan sen päälle voidaan kehitellä uutta koodia tarpeen mukaan. Viimeisin VARA-modeemia hyödyntävä ohjelmisto lieneekin Israelilainen VarAC-ohjelmisto, joka on saavuttanut muutamassa vuodessa suositun aseman radioamatöörien keskuudessa. Ohjelmisto kehittyy koko ajan ja tarjoaa erittäin monipuoliset yhteysmahdollisuudet. Pelkän kommunikaation lisäksi ohjelmiston avulla siirtyvät "sähköpostit", sijaintitiedot, lyhytsanomat jne... Täällä OH-maassa (Suomi) on viime aikoina testattu ohjelmiston soveltumista myös ns. varaverkkojen toimintaan. Perinteisesti nuo "katastrofiverkot" rakentuvat vielä WinLink/VARA -alustalle maailmalla. Myös Suomen seuraava harjoitus marraskuussa pelaa WinLink/VARA -alustalla; toki testejä VarAC:n kanssa voi olla mahdollisesti mukana.

Viimeisin nousija digimodejen osalta, tiedonsiirtoon liittyen, on FreeData. Kuten nimestäkin voi hieman päätellä on kyseessä ns. "Open-source" -ohjelmisto, jota käyttäjät voivat vapaasti käyttää ja jopa kehittää. Ohjelmisto ei luonnollisesti vaadi mitään lisensointia tai muuta rekisteröintiä käytettäessä. FreeData (FD) on vielä testausvaiheessa, mutta sen suorituskyvystä saa jo aika hyvin selvän. Ohjelmisto käyttää tiedonsiirrossa Codec2 -aaltomuotoa muista poiketen. Ohjelmisto tarjoaa luonnollisesti mahdollisuuden siirtää tiedostoja sekä ns. chat-toiminnot operaattorien kesken. 

Alusta FD:n osalta on nyt luotu, joten katsotaan mitä se jatkossa tuo tullessaan. Itse seuraan mielenkiinnolla ohjelmiston kehitystä ja pyrin pitämään oman FD-majakan päällä aina kun mahdollista.

73 de @ri

perjantai 11. lokakuuta 2024

Vapaapäivä radioaalloilla

Blackout - punaisena palaa maisema 😎

 Avaruus ja erityisesti aurinko on suonut radioharrastajille vapaahetkiä radioiden ääreltä - harvinaista herkkua hm....😉 Toki viestimiä ei tarvitse eikä kannata aivan kokonaan sulkea, sillä "BlackOuttien" sekaan voi mahtua mielenkiintoisia signaaleja - eikä kaikki liikenne luonnollisesti ole vain lyhytaaltoalueella (HF).

Joka tapauksessa harvemmin tuo lyhytaaltoaluekaan on ollut näin hiljainen - jopa ajankuvaan kuuluva sotilasliikenne ja sen tuomat häiriöt ovat aika vaimeita. Pari päivää eteenpäin ja tilanne on varmasti toinen; päästään ihmettelemään hyviä yhteyksiä etenkin korkeilla HF-taajuuksilla näin auringonpilkkumaksimin aikaan.

73 de ARi


Heijastukset ovat aika kateissa 😁


FT8 SM-sprint, osa 8

FT8 -yhteyksiä 9.10.2024 / SM-cup

 Lokakuun SM-osakilpailu FT8-aaltomuodolla käytiin suunnitellusti keskiviikkona 9.10 klo 18-19 SA (Suomen aikaa). Ennakkoasetelmat kilpailuun oli erityisen mielenkiintoiset, jopa jännittävät: kilpailukausi on loppusuoralla ja viimeisistä cup-pisteistä taistellaan. Lisäjännitystä kilpailuun toi auringon hieman "oikkuileva" käyttäytyminen kisapäivänä ja sen aattona. Aurinkomyrskyt ja revontulet eivät ennustaneet mitään hyvää alabandien, 80/40 metriä, heijastuksille. Tämän lisäksi oli illalle luvattu kunnon syysmyrsky, mutta onneksi ilman salamoita.

Enonkoskelle kuului kaikista ennustuksista huolimatta lähes samat asemat kuin kuukautta aikaisemminkin. Signaalitasotkin olivat ihan hyvät. 18 asemaa tuli tälläkin kerralla lokiin, joista yksi työskenneltiin varmuuden vuoksi kahdesti; itse kilpailuun siis vain 17 uniikkia yhteyttä 7 MHz:lla.

Illan mittaan noussut myrskytuuli eikä aurinkokaan vienyt signaaleja, mutta myrskyn aiheuttama sähkökatko tuli sitten hieman sotkemaan kuvioita. Onneksi valtakunnan verkon sähköt katkesivat vain 3 minuuttia ylitse kilpailun päätöksen, juuri kun olin viimeistelemässä ja tallentamassa kilpailun tuloksia tietokantaan. UPS-varmistus varavirran osalta pelasti myös tilanteen noilta osin  ja tiedot tulivat tallennetuiksi oikein. 

Sähkökatkon pituus tällä myrskyllä oli reilu 18 tuntia, joten samalla tuli testattua myös puheradioverkon toimivuutta Savonlinnan suunnalle. Hyvin toimi yhteydet käsiradiolla Savonlinnan keskussairaalan toistimelle.

Vielä on kaksi osakilpailua jäljellä tälle kaudelle. Niitä odotellessa.


@ri // 73

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Aktiivista ilmailua ja "rajarikkomuksia"

Sukhoi Suomen ilmatilassa 10.10.2024

 Tänään onkin ollut tavallista mielenkiintoisempi ilmailupäivä seurattavana. Aamupäivällä seurattiin Ruotsin signaalitiedustelukoneen lentoa niin kartalla, FR24 -palvelussa, kuin ulkosalla tähystellen. Tähystelyn lomassa päästiin kummastelemaan kun ilmavoimien hävittäjät kävivät tekemässä matalakaarron lähes oman QTH:n (sijainti) yllä. Nämä eivät luonnollisestikaan näkyneet FR24:n sivustolla.

FR24:n sivustolla huomio kiinnittyi kuitenkin venäläiseen ilma-alukseen, joka oli aivan Suomen rajan tuntumassa ja jatkamassa matkaa rajan ylitse. Palveluun ilmoitettu tai ilmoittautunut venäläinen Sukhoi Superjet 100-59B -lentokone näytti lopulta ylittävänkin rajan Imatran kohdilla ja jatkaneen matkaan Suomen puolella pohjoisen suuntaan. 

Ensivaikutelmana asialle oli tulkita lentokone ns. "valemaaliksi", koska tietojen mukaan tuo lentokorkeuskin oli vain 15 metriä! Lisäksi ilma-alus oli seurattavissa vain n. puolen tunnin ajan - eli poistui kartalta yhtä yllättävästi kuin sinne ilmaantuikin. Mikäli kone olisi lentänyt Suomen ilmatilassa tai peräti laskeutunut Immolan lentokentälle, siitä olisi varmaan jo kerrottu uutisissa. Siis "haamu" mikä "haamu" 😁


@ri


lauantai 5. lokakuuta 2024

Varautumista radioverkkojen parissa

 Silloin kun internet kaatuu ja sähköt katkeavat, alkaa tuo kommunikointi ilman lähettiyhteyksiä olla hieman hankalaa. Postin kirjettäkin saa perustilanteessa odotella liki viikon, vaikka sen laittaisi ensimmäisessä luokassa liikkeelle. Tässäkin tilanteessa tulee apuun radiotaajuuksilla toimiva verkko, jossa tieto siirtyy eri aaltomuodoilla ja taajuuksilla vaikka maapallon ympäri, valon nopeudella.

Tässä viikonvaihteessa, 4.-6.10.2024, joukko kotimaisia radisteja kokeilee hieman laajemmassa mittakaavassa sanomaliikennettä radiotiellä: käytössä on muista harjoituksista tuttu tietokoneeseen asennettava VARA-modeemi ja nyt ensimmäistä kertaa harjoituksessa VarAC -ohjelmisto tiedon välittämiseen. Tämä Israelissa koodattu ohjelma on ollut jakelussa jo useita vuosi ja sen suosio kasvaa vuosi vuodelta myös radioamatöörien keskuudessa. Yhdessä Espanjasta tulevan VARA-modeemin kanssa ne muodostavatkin hyvä parivaljakon tiedonsiirrossa ja muussakin yhteydenpidossa.

VarAC-asemat 5.10.2024 5 MHz taajuudella klo 14 SA

Harjoitus on jo heti alkuunsa osoittanut, että hyviä "linkkijänteitä" viestiliikenteelle saadaan muodostettua pitkin, poikin Suomea. Viestit kulkevat myös hieman huonommissakin radiokeleissä ja jopa jonkinasteisen häirinnänkin alla.

Seuraava vielä isompi harjoitus on sitten marraskuun puolivälissä, jolloin MPK:n johdolla pidetään sanomaverkkoa yllä WinLink ja VARA -sovellusten avulla. 

VarAC -asemat 6.10.2024 klo 19 SA



@ri

Pula-Ilmari taivaalla jälleen

 

Pula-Ilmari V matkalla, 5.10.2024


Pula-Ilmari V -ilmapallo osana radioamatöörien viestintäpallotoimintaa lensi jälleen tänään, 5.10.2024. Edellisestä lennosta olikin jo aikaa, sillä se tapahtui 12.7.2008. Toki tässä välissä on lennelty myös. Siitä on pitänyt huolen Hämeenlinnan radioamatöörikerhon (OH3AA) "palloaktiivinen" tiimi.

Järjestysnumeroltaan viidennen Pula-Ilmarisen lennon toteuttajina toi Viitasaaren radioamatöörikerho (OH6AAD). Pallon hyötykuormana lennolla oli HORUS v2 -majakka, APRS -majakka, CW-majakka sekä puhetoistin (transponderi), joka kuunteli VHF:llä ja lähetti UHF:llä. Pääosa signaloinnista suoritettiin 433 MHz eli 70 cm:n taajuusalueella.

Pallon lähetys onnistui ilmeisesti suunnitelmien mukaisesti klo 10 SA (Suomenaikaa). Itse kuulin pallon heti kohta lähettämisen jälkeen Enonkoskella, mutta ensimmäinen HORUS-majakan paketti tuli koodattua auki vasta klo 10.15, jolloin pallo oli 3700 metrin korkeudessa. Myös osana hyötykuormaa ollut CW (sähkötys) -majakka kuului heti alusta pitäen. 


Pula-Ilmari V (OH6HAB) by OH6AAD

Tuulet suosivat ilmeisen hyvin ja pallo matkasi tasaista tahti kohti itää ottaen samalla korkeutta. Maksimikorkeudeksi tällä kerralla tuli reilut 22 000 metriä, mikä on oikein hyvä. Pallokaan ei ehtinyt itärajan ylitse vaan tuli hallitusti maahan Pohjois-Karjalan alueella lähellä Polvijärveä.

Viimeisen majakkasignaalin (HORUS) asemani rekisteröi klo 12.04, jolloin lentokorkeutta oli enää 1145 metriä ja etäisyyttä omaan asemaani n. 90 km. Sähkötysmajakka kuului vielä hetken ajan senkin jälkeen kun pallo oli jo radiohorisontin alapuolella reilusti.

Pula-Ilmarin taival APRS-palvelussa.

Varjot auki, on aika tulla alas - vielä on matkaa maanpinnalle. Partiot myös matkalla noutamaan Ilmarin kotiin.


73 // ARi


FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...