Meteorologit lupailivat, nyt olisi tuo kylmin vaihe ohitettu ja pikkuhiljalleen päästäisiin siirtymään keväisimpiin lämpötiloihin.
Tuo K-piste (kylmyys- tai kipupiste) on nyt siis ohitettu. Mustolan asemalla talven kylmin hetki tosin sattui jo 22. päivän kohdalle, jolloin mittarissa oli 26.1 C pakkasta.
Kauas ei jääty nytkään, sillä aamun lukemat olivat 25.5 C pakkasella. Kyllä sitä jo kaipaa ihan ulkoilun takia hieman lämpimämpiä kelejä.
Mutta kevättä kohti mennään vauhdilla - ainakin kalenterin mukaan.😊
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
"K-piste" saavutettu ?
perjantai 23. helmikuuta 2018
Talvi saapui kylään
Vaikka vuodenvaihde ja tammikuukin hellivät meitä lämmöllään, oli talven merkit silti jo nähtävissä julkaistuissa suursäätilaa koskevissa ennusteissa ja raporteissa. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että jälleen, lähes totuttuun tapaan viime vuosilta, kääntyi tuo lauha jakso arktiseen kylmyyteen heti helmikuulle saavuttaessa.
Olisikohan pakkasta ilmassa ? |
Kuluneet viikot ja ehkä pari seuraavaakin vielä ollaan jälleen saatu totutella tuohon pohjoisilta napa-alueilta ja Siperiasta tuleviin kylmiin ilmamassoihin. No, eipähän ole menneet hukkaan nuo aiempien vuosien lämpökerrastojen ja huopatöppösten hankinnatkaan.
Vuosi sitten tuo kylmin kelipiikki sattui heti helmikuun alkuun, kun nyt taas näyttää vahvasti siltä, että kylmin piikki osuu kuukauden loppuun. No, "vuodet eivät ole veljiä keskenään" - tai näin ainakin väitetään.
Mikäli ennustemalleihin on luottamista, niin parin viikon kuluttua sitten käännytäänkin jo voimakkaasti kevään suuntaan. Toivottavasti näin käykin, sillä kyllähän tällainen pakkasjakso jo riittää yhdelle talvelle.
Helmikuuta 2018 - lämmöt Mustolassa |
Kelipiikki Mustolassa 2017 - verrokkina vuoteen 2018 |
keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Samsung Frontier - kummitteli (?)
Vaikka itse lähes työkseen "painii" noiden tietoturva-asioiden kanssa, niin joskus huomaa kuinka haavoittuvainen näiden järjestelmien kanssa oikein on. Koko ajan pitäisi olla ajatus kirkkaana kun päätelaitteeseen laittaa virrat päälle ja alkaa puuhastelemaan; niin kotona kuin maailmallakin.
Hankin tuossa reilu vuosi sitten vähän niin kuin testimielessä Samsungin Frontier -älykellon käyttööni. Kellon toiminnot yhdessä Samsungin puhelimen kanssa osoittautuivat sen verran mukaviksi, että päätinkin jättää vanhan vuosia palvelleen Orient-merkkisen kellon edelleen odottamaan pariston uusimista hyllyyni.
Frontier on yhdistettynä Bluetoothilla (sinihammas) kännykkääni, jonka kanssa ne keskustelevat keskenään. Langattoman verkon käyttöä en kellossa ole aktivoinut, vaikka sekin olisi mahdollista. Tähän on omat tekniset syynsä.
Tuossa taanoin eräässä naapurivaltiossa vieraillessani tuli kelloon ilmoitus, että tuntematon WiFi-verkko haluaa yhdistyä kelloon "sinihampaan" kautta. Annoin jostakin syystä hetken mielijohteesta kellolle luvan yhdistyä, koska olin kuvitellut että VPN-yhteyden päässä roikkunut matkapuhelimeni halusi keskustella kellon kanssa - ehkä näin olikin.
Kotiin palattuani huomasin, että älykellon akku loppui yllättävän nopeasti. Akku, jonka varaus oli ennen kestänyt reilu 2,5 vuorokautta kevyesti, tyhjeni nyt lähes vuorokaudessa. Eli kelloa sai latailla joka ilta. Tämä hieman kummastutti, koska minkään tiedon mukaan ei laitteen akkujen tulisi näin nopeasti mennä huonoon kuntoon.
Pienen päättelyn jälkeen arvelinkin kellossa olevan jonkin ohjelman, joka vei kellon suorittimen tehoja normaalia enemmän - eli joku prosessi oli oudosti päällä. Kellon ohjelmista ei moista kummajaista löytynyt, eikä siihen oikein päässyt käsiksikään yhtä helposti kuin normaaliin tietokoneeseen.
Asensin joka tapauksessa ohjelmat uusiksi - päivitin siis kellon ja samalla sen sovellukset. Mutta, ongelma jatkui edelleen. Ilmeisesti tuo outo prosessi oli mennyt laitteen ns. tekniselle puolelle, jonne peruskäyttäjällä ei ole juurikaan asiaa. Teknisellä puolella on joukko ohjelmia ja prosesseja, jotka laitevalmistaja on sinne asentanut, eikä ne muutu vaikka käyttäjä hieman töpeksisikin laitteensa kanssa. Näin on niin kännyköissä, kuin monissa ITE-laitteissa.
Paras tapa piiloittaa esim. vakoiluohjelma on juuri tämä tekninen osio, jossa se saa melko rauhassa lymyillä, ellei omalla toiminnallaa paljasta itseään. Niin, ja useimmat virustorjuntaohjelmistotkaan eivät pääse tutkimaan tätä "harmaata aluetta" järjestelmässä.
Suoritinkin kellolle lopulta ns. rootingpäivityksen, jonka avulla sain asennettua kaikki osiot uusiksi. Näissä päivityksissä on aina se vaara, ettei laite enää herää ollenkaan eloon. Tuttu ilmiö niille, jotka harrastavat puhelimien roottausta.
Kello heräsi eloon ja kas kummaa - nythän se on kuin uutena konsanaan. Akku uusiutui tai ainakin sen kapasiteetti, koska jälleen päästään liki kolmen vuorokauden latausväliin jatkuvalla käytöllä.
Se, mikä ohjelma ja mitä se halusi on epäselvää, enkä sitä enää pysty selvittämäänkään. Toivottavasti se oli pelkkä toimintahäiriö kellon prosesseissa eikä mitään ulkopuolista ohjelmaa ollut ajolistalla.
Ollaan jatkossa siis tarkempia kun näytöille tulee kehotuksia liittymään johonkin tai asentamaan jotakin.
Tuo perinteinen Orient mekaanisena kellona olisi varmasti varmempi matkakumppani.
maanantai 12. helmikuuta 2018
Posti yllättää
Siemenlähetys Hollannista filatelistin silmin |
Sinänsä mielenkiintoinen tapa yhdistää postimerkki ja kukkaset. En tiedä ihan varmuudella, mitä monien valtioiden tulliviranomaiset ao. ideasta tykkäävät. Monissa maissa on erilaisia rajoitteita siementen tuonnille jne.
Aion laittaa tässä keväällä tai viimeistään alkukesästä siemenet itämään ja katsoa tuleeko niistä mitään. No, tulppaaneita ei varmaankaan. Sikäli kun muistan, niin se on sipulikasvi hi...
sunnuntai 4. helmikuuta 2018
Etsintäkuulutus (Wanted)
Melkoisen tramaattisen kuuloiseen otsikkoon kätkeytyy ihmettely siitä mihin ovat kadonneet kaikki hömötiaiset. Luit aivan oikein: tämä verrattain yleisenä talvisten ruokintapaikkojen vierailijana ja vielä pelottomana sellaisena, on jostain syystä nyt kadonnut kokonaan. Toki havaintorekisterejä selaillessa mm. pihabogaustapahtuman osalta, voi todeta lajin olevan kateissa monilta muiltakin ruokintapisteiltä.
Pihabongausta edeltävältä viikolta luulin jo saavani havainnon "hömppäristä", mutta sepä osoittautuikin lähisukulaiseksi, kuusitiaiseksi. Melko harvinainen ilmestys sekikin ruokintapisteellä viimevuosina.
Onneksi sentään ihan tyhjän panttina ei ruokintapistettä tarvitse pitää, sillä muita tuttuja lajeja on riittämiin, ainakin näin tiukimmilla pakkasjaksoilla.
Pihabongausta edeltävältä viikolta luulin jo saavani havainnon "hömppäristä", mutta sepä osoittautuikin lähisukulaiseksi, kuusitiaiseksi. Melko harvinainen ilmestys sekikin ruokintapisteellä viimevuosina.
Onneksi sentään ihan tyhjän panttina ei ruokintapistettä tarvitse pitää, sillä muita tuttuja lajeja on riittämiin, ainakin näin tiukimmilla pakkasjaksoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...