keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

MM-jalkapalloa

MM-veskareita
Näin MM-kisojen lohkovaiheen hiljalleen lähestyessä päätöstään, onkin hyvä hetki tarkastella hieman kisojen onnistumisia ja epäonnistumisia.
Ennakkoasetelmien valossa varmasti moni urheiluvedonlyöntiä harrastanut jalkapallofani saattoi tehdä hieman positiivistä tiliä pelikassaansa, sillä lohkovaiheessa nähtiin koko joukko eriasteisia yllätyksiä. Se on hyvä, sillä juuri nämä yllätykset antavat kisoille sitä hyvää tunnelmaa kotikatsomoihin saakka välitettynä.
Siinä, missä suuret Eurooppalaiset jalkapallomahdit ovat jo pudonneet leikistä, jatkavat useat alkuanalyyseissä häntäpäähän sijoitetuista joukkueista huippusuorituksilla, jopa lohkojensa kirkkaimmassa kärjessä - vai mitä sanotte esim. Costa Rican esityksestä?
Yksi suosikeistani, Italia, putosi sitten viimein eilen, kun Uruguay otti voiton ottelussa, josta jäi paljon kysymysmerkkejä ja spekuloitavaa: epämääräisesti annettu punainen kortti, Suarezin ilmeinen vastustajan pureminen jne. Euroopasta Saksa, Ranska ja Kreikka ovat jo selviä jatkon osalta ja eiköhän tuonne sekaan vielä mahtune Belgiakin. Seuraavilla kisaisännillä, Venäjä, taasen onkin tiukkaa jatkoa ajatellen. Siellä ehkä tähtäimet onkin asetettu jo omiin kotikisoihin.
Lohkovaiheessahan on nähty maaleja aivan kiitettävästi, mikä on pelien seuraamisen kannalta hieno asia. Suuri maalimäärä ei varmaan ole kuitenkaan johtunut huonoista maalivahdeista, kuten kuvan perusteella saattaisi luulla. Taitava joukkue tekee maalin oli siellä veräjänvahtina kuka tahansa. Täytyykin muistaa, että kyseessä on edelleen yksi maailman suosituimmista joukkuepeleistä.
Välieriin siirryttäessä maalimäärät tullevat luonnollisesti putoamaan, koska pelit muuttuvat varovaisemmiksi - häviö tietää samalla lähtöä kisoista. Mahdolliset rangaistuspotkukisat ovatkin sitten oma lukunsa - toivottavasti mahdollisimman moni ottelu saadaan päätökseen jo virallisella peliajalla.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Penkkiurheilun kuumat viikot edessä, FIFA World Cup 2014

Kattaus valmiina MM-taistoon
Penkkiurheilijalle on sitten seuraavan kuukauden aikana tarjolla runsaasti potkupalloa. Turnaus, jossa maailman kärkijoukkueet ja maanosat laittavat toisensa paremmuusjärjestykseen joka neljäs vuosi, ei jätä varmaan ketään kylmäksi. Toisin kuin jääkiekossa, ei MM-tasolla lopputurnausta pidetä vuosittain - hyvä niin.

Oma kattaukseni tulevan kuukauden antimiin on näkyvillä kuvassa. Siitä ei oikeastaan puutu muu kuin se suurella kuvaruudulla varustettu TV ja tietysti Play Station konsoli, jolla on kisat jo ehditty käymään hiukan etukäteen.

Kuten kaikkeen tärkeään varustauduttaessa on hyvä tehdä etukäteen sopivasti ns. taustoitusta asiaan. MM-jalkapallon ympärillehän on viime kuukauden aikana ilmestynyt vaikka kuinka paljon luettavaa, keräiltävää ja katseltavaa.

Kuvan kattaukseen kokosin muutamia taustoituksessa hyviksi todettuja tuotteita: "Kuin taivasta koskettaisi" MM-jalkapallon kotimainen historiateos on ehdoton lukuhitti tähän lajiin. Tuoreempaa taustaa kartoittamassa ovatkin sitten lehtipisteet täynnä erilaisia asiaan sidottuja julkaisuja, niin kotimaisella kuin ulkomaisillakin murteilla.

Turnauksen pelaajiin pääsee hyvin tutustumaan kun kerää, jos jaksaa, albumillisen pelaajakortteja (reilu 400 kpl) tai 600 tarraa kisojen viralliseen tarra-albumiin. Itse keräsin ko. tuotteet jo hyvissä ajoin toukokuussa.
Nyt ei sitten enää muuta kuin odotellaan kuinka kisoissa käy. Onneksi lähetykset tulevat sellaisina aikoina, etteivät muut harrastustoiminnot juurikaan kuukauden aikana kärsi.

Luonnossa liikkumista ja naatiskelua siellä ei vannoutuneinkaan penkkiurheilija saa unohtaa!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Toukokuuta kuumempaa / kummempaa

Kulunut toukokuu on säätilastojen valossa varsin mielenkiintoista katseltavaa. Vaihtelevaa keliä oli riittämiin ja luonto näytti monet puolensa noin kesän kynnyksellä.
Ukkoskausi pääsi hellejaksojen siivittämänä hyvin vauhtiin. Lisämausteensa ukkosen murahteluun toivat useat paikalliset raekuurot.
Paikallisesti kuukauden sademääräksi muodostui reilu 142 mm, joka on melkoisen paljon. Sadepäivät jakaantuivat muutamalle vuorokaudelle, mikä sai paikoin kellarit ja hulevesijärjestelmät tulvimaan ikävällä tavalla. Toukokuun aikan oli yli 20 mm sadepäiviä kaksi (2) kappaletta: 28. ja 13.5. Lisäksi yli 2 mm sadepäiviä rekisteröityi 13 kpl.
Kuukauden keskilämmöksi muodostui +10.4 C. Keskilämpöä laski hieman kuukauden alkupuoliskolle ajoittunut kylmä jakso, jonka aikana mitattiin peräti -3.3 C pakkasia 7.5. Vielä 16.5 käytiin -2 C pakkasella, jonka jälkeen ilmamassa lämpenikin sitten nopeasti. 18.5 mitattiinkin sitten jo hellelukemat +26 C. Tähän lämpöaaltoon ajoittuu myös kuukauden korkein noteeraus, +30.7 C  19.5. Kaikkiaan hellepäiviä toukokuulle tuli yhteensä 6 kpl! Lisäksi muutamana päivänä hätyyteltiin hellerajaa +25.1 C rikkomatta sitä kuitenkaan.

Kesä on jo hyvällä alulla ellei peräti vauhdissa, joten naatiskellaan siitä.

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...