Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjapensaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjapensaat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Hätävarjelun liioitteluako?

Monilla pihoilla näkee noita ympäristöön hyvin sulautuvia rastasverkkoja viritellyn vähän mikä mitenkin. Periaatteena kuitenkin herukkasadon turvaaminen rastailta. Tällä kaudella tuo toimenpide on tuntunut enemmänkin hätävarjelun liioittelulta, sillä eipä noita rastaita ole juurikaan pensaissa näkyny- ei omissa eikä vieraissa.
Vasta eilen sain ensimmäisen havainnon rastaasta, joka oli aidosti kiinnostunut siellä roikkuvista punaisista marjoista. Sekin lähti paremmille saaliille minut huomatessaan.
Vertailua on helpottanut se, että naapurin tontilla on täysin suojaamattomia pensaista, jotka ovat punaisenaan marjoista.

Samuel Morse – viestinnän vallankumouksellinen

Rajavartiolaitoksen MM-partiokilpailun sähkötysavain kunniapaikalla  27. huhtikuuta vietetään Morse-koodin päivää, sillä silloin syntyi Samu...