perjantai 13. joulukuuta 2024

FT8 SM-sprint, osa 10

 

FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup

Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marraskuun osakilpailu meni ohitse, kun oli noita maanpuolustushenkisiä asioita hoidettavana juuri kyseisellä viikolla. Toki tuo 40 metrin (singleband) luokan voitto tuli jo varmistettua lokakuussa 😎

 Tällä kerralla työskentelin kilpailuasemia kotoa, Lappeenrannan suunnalta ruudusta KP41. Ennen kilpailun alkua tuo radiokeli kuulosti ihan hyvältä ja odotukset olivat korkealla. Pian kisan alettua huomasi, että signaalit eivät oikein "taipuneet" ja yhteyksien saaminen oli hieman nihkeää. Ei edes antennien vaihtaminen vaaka- ja pystypolarisaatioiden välillä tuonut tulosta. Osa kilpailuasemista kuului hyvin, mutta ne eivät syystä tai toisesta kuulleet kaakonkulman signaaleja.

Kaiken kaikkiaan kisalokiin tuli merkintä 12 asemasta - normaalistihan näitä on tarttunut lokiin n. 20 kpl. Mutta, hyvä niinkin.

Ensi vuodelle säännöt ja pistelaskut hieman muuttuvat, joten kilpailun luonne saanee hieman uudenlaista piristysruisketta. Suurin muutos koskeekin tuota osakilpailujen pistelaskua, joka siirtyy nykyisestä mallista ns. "Ranking" -pisteytykseen. Siinä osakilpailun voittaja saa 1000 pistettä ja kaikki muut osallistujat sijoituksensa mukaisessa suhteessa pisteitä. Eli jokaiselle jotain. Uudella systeemillä tästä sprinttikisasta onkin muodostumassa koko vuoden mittainen maratooni. Voittajat selvinnevätkin vasta vuoden viimeisen osakilpailun jälkeen eikä jo loppukesästä kuten nyt. Myös osakilpailujen määrä on kasvanut ensi kahteentoista (12), eikä ns. kesätaukoa kilpailussa ole. Tosin vain yhdeksän parasta osakilpailutulosta lasketaan kokonaispisteisiin.

Jännityksellä jäädään odottamaan vuoden 2025 HF- ja FT8-sprint -sarjojen käynnistymistä tammikuussa.

73 de @ri


maanantai 9. joulukuuta 2024

VARA:lla Islantiin

 

Contact: TF3EY (Islanti) - 5KUY (Lappeenranta) 9.12.24

VarAC-ohjelmistosta tuli juuri ennakkojulkaisu uudesta versiosta, joten pitihän sitä lähteä testailemaan. Kuten yleensä on uudessa versiossa koko joukko uusia toimintoja ja tietysti myös korjauksia vanhojen versioiden virheisiin.

28 MHz eli tutummin "kympin bandi" on jälleen mukavasti auki, eli signaalit heijastuvat hyvin. Asemia tuntui olevan, vaikka kukaan ei tahtonut vastata CQ-kutsuun (yleiskutsu). Onneksi ohjelmasta löytyy kätevä PING-toiminto, jolla voi tarkastaa sen kuuleeko vasta-asema omaa signaalia. Toki nykyään asian voi tarkastaa helposti myös internetistä, sillä kaikki verkostoon kytkeytyneet asemat näkyvät myös siellä.

Tuttu kotimaan yhteys (OH2LAK) näkyi ruudulla Islannin QTH:sta, joten ei muuta kuin yhteysavauspyyntö Islantiin - se onnistuikin hienosti. Islannissa oli sen verran mielenkiintoinen sää, että myrsky heitteli välillä antenneja niin, että operaattorin piti käydä välillä kohentamassa lankoja. Tämä ei haitannut yhteydenpitoa, sillä linkki oli päällä pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. 

Kuten kuvasta näkyy olivat signaalit puolin ja toisin ihan hyvät, jopa erinomaiset.

@ri

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Internetin keskiössä - naurava postilaatikko ja äksyilevä pölynimuri

Mysteerireititin - osa internettiä ja kodin tietoturvaa

 IoT (Internet of Things) eli esineiden internet on tullut jäädäkseen ja kehittyy yhdessä tekoälyn (AI) kanssa kiivasta tahtia lähivuosina. Kaikki, mikä on uutta ja outoa saattaa tuntua pelottavalta. Niin myös nämä tekniset ratkaisut, jotka vaikuttavat arkeemme - joskus huomaamattammekin. 

Sosiaalista mediaa ja uutissivustojakin selatessamme törmäämme yhä enemmän ja enemmän kertomuksiin, jossa jokin kodin laite on yllättäen "herännyt henkiin" ja käyttäytyy hyvin kummallisella tavalla. Puhumattakaan, että televisio katseleekin meitä, sauna lämpiää itsestään, jääpakastin sulaa itsestään, sauna lämpiää itsestään, robottipölynimuri rupeaa häijyksi, ilmalämpöpumppu oikkuilee, ulkovalot sähköttävät jotain jne - onhan näitä. Pelottavaako - ehkä niinkin, mutta asiat kannattaa ennakoida ja välttää yllätyksiä.

Yhdistävä tekijähän näissä internetin haamulaitteissa on juuri tuo yhteys internettiin. Useissa arkisissakin kodin laitteissa ja järjestelmissä on nykyään jo mukana se "IoT-siru", joka mahdollistaa laitteen kytkeytymisen osaksi globaalia internettiä. Osa laitteista odottaa kiltisti koska omistaja kytkee sirun päälle tai antaa muutoin luvan kytkeytyä internettiin. Ja sitten on niitä laitteita, jotka heti virtaa saadessaan ilmoittautuvat internettiin.

Kaikki kodin laitteita yhdistää internetin suuntaa useimmissa tapauksissa juuri tuo kodin reititin, jonka kautta laitteet keskustelevat keskenään ja ovat yhteydessä internettiin. Reitittimeen ja sen toimintoihin kannattaakin uhrata hieman aikaa. Ja jos ei ymmärrä ihan kaikkia toimintoja, niin aina löytyy varmasti joku lähipiiristä, joka voi auttaa asiassa. Mielestäni myös internetpalvelujen tarjoajilla olisi velvollisuus järjestää opastusta ilman kustannuksia asiakkailleen.

Reitittimien osalta on laadittu pitkiä listoja asioista, jotka on hyvä tarkastaa ja muuttaa pois ns. oletusarvoista. Kodin peruskäyttäjän osalta pärjää hyvin kyllä muutamilla valinnoilla, jotka auttavat mahdollisissa ongelmatapauksissa.

  1. Reitittimen oletussalasana; tarkista ja vaihda. Mielellään vahva (13 merkkiä ja aakkosia/numeroita/erikoismerkkejä sekaisin). Ei missään tapauksessa laitteen Admin>System -salasanaparia pidä käyttää. Muitakin helposti arvattavia hallintasalasanoja on vielä käytössä. Onneksi uusissa laitteissa tuo salasana on jo ilman muuttamistakin vähintään tasoa välttävä. HUOM: älä missään tapauksessa käytä tässä samaa salasanaa mitä käytät muissa internetalustoilla: sähköposti ym.
  2. Huolehdi, että reitin saa tarvittavat päivitykset: joko automaattisesti tai sitten teet asennuksen omatoimisesti. Tärkeintä on se, että ne tulevat tehdyksi.
  3. Päivittämisen jälkeen tarkasta, että verkkotoiminnot vaikuttavat normaaleilta: selaimet toimivat ja etenkin WiFi:n osalta tulee tarkastaa, että aiemmin suojattu verkko on vielä päivityksen jälkeenkin suojattuna. Tämä on helppo tarkastaa vaikka mobiililaitteen verkkosymbolista WiFi:n osalta > lukkosymboli tulee olla päällä!
  4. Useimmissa reitittimissä on mahdollisuus ottaa käyttöön erillinen "vierasverkko"; ota se käyttöön ja kytke kaikki IoT -laitteet tähän verkkoon. Saavat toimia omassa verkossaan, eivätkä häiritse tai vakoile muita laitteita. Eivätkä tällöin myös osallistu tietämättä mihinkään kyberhyökkäykseen internetissä.
  5. Käynnistä reititin mielellään vähintään kerran kuukaudessa, jolloin reitittimeen pesiytynyt väärä koodi saadaan poistettua ja käynnistyessään reititin hakee viimeisimmät päivitykset itselleen.
  6. Reitittimen etähallinta tulee estää, jos ei sitä itse tarvitse toimissaan. Tämä avaa yhden vaarallisen portin kotiverkkoon, jota hyökkääjät osaavat varmasti hyödyntää tarvittaessa.
Omalta tietokoneelta on hyvä ottaa selainyhteys asetusten tarkastamiseen, koska tämä on yleensä se ainoa keino, jolla käyttäjä pääsee käsiksi reitittimen asetuksiin. Kun "palikat" ovat kohdillaan ei laitehallinnassa pitäisi näkyä mitään ylimääräisiä / outoja laitteita tai laitepareja ja toki ns. hiljaisena aikana ei verkossa pitäisi olla suurta liikennemäärää.

Joulu tuo perinteisesti koteihin uusia IoT -laitteita, joten nyt olisi jo hyvä hetki harjoitella tuon reitittimen osalta tekemään asioita oikein.

Tukena Joulun IoT-kaaosta odotellessa voi lukaista vaikka Traficomin ohjeita asiasta - suosittelen.

@ri

maanantai 2. joulukuuta 2024

Hälytyssireenejä kuulostelemassa - ALARM !

ALARM - (keinoälyllä luotu kuva)

 Tänään oli jälleen se päivä kuukaudesta kun valtakunnalliseen hälytysjärjestelmään liitettyjä hälytyssireenejä testattiin. Jatkossakin nämä testit tuleva ajoittumaan kuukauden ensimmäisiksi arkimaanantaiksi, klo 12.00. 

Hälyttimien testaamiselle on varmasti hyvä tilaus, kun katsoo noita erilaisia uhkia, joiden takia yleisiä varoituksia pitää antaa muuallakin kuin radiossa tai TV:ssä. Kotipaikkakunnalla tuo suurin vaaramomentti liittyy tuohon paikalliseen teollisuuteen, jossa käsitellään erilaisia kemikaaleja, jotka ilmaan päästessään voivat myrkyttää nopeastikin laajat alueet. Nopeus ja oikea suojautuminen onkin tuolloin valttia, jos jotain tapahtuu.

Kotipaikalla, Mustolan kaupunginosassa, jälleen kerran noiden hälyttimien kuuluminen oli hieman vaimeaa. Pontukselle ja Lauritsalaan sijoitetut sireenit kyllä kuuluivat, mutta niin heikosti, ettei sisätiloissa olisi saanut niistä mitään havaintoja. Harmi juttu sinänsä. Aikaisemmin lähin hälytin oli parhaalla paikalla tuossa kylän keskustan mäellä, koulun katolla. Se kyllä kuului hyvin ja jopa testatut puheviestit tulivat hyvin kuuluville.

No, testien tarkoitushan on varmasti seurata mahdollisia kuuluvuusongelmia ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä asioiden parantamiseksi. 

Kuuluvuuksista varmaan voi raportoida suoraan paikallisille pelastusviranomaisille, erityisesti pelastuslaitoksen suuntaan. Ei kuormiteta 112-numeroa näillä ilmoituksilla. Olisi varmaan mainio asia, jos joku kehittäisi kännykkäsovelluksen, jolla voisi helposti raportoida hälytyksien kuuluvuudet😎 Näin tiedot kanavoituisivat samaan paikkaan käytettäviksi tilannekartoituksiin. Käyttäjiä varmasti tällekin sovellukselle löytyisi.

@ri

PS. Turvallista loppuvuotta ja alkavaakin....

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...