torstai 29. huhtikuuta 2010

VR koomailee

Rakas matkakumppanimme, VR se jaksaa jatkaa rypemistä. Nyt ei enää riitä esteeksi lumi ja jää, vaan pitää sitten sössiä jo raideosuudetkin siihen kuntoon, että ennen turvalliselta tuntunut junamatka onkin nyt monessa suhteessa jo arpapeliä onnistumisen suhteen. Onneksi sentään ihmishenkiä ei olla tässä taistossa vielä menetetty.
Jotain positiivistäkin viimeaikojen koomailusta löytyy: VR pystyi hyvin osoittamaan kuinka heikko tuo kokonaisjärjestelmä liikenneohjauksen suhteen on. Yksi juna hieman poissa raiteilta, niin koko Suomen junaliikenne on käytännössä sekaisin. Tässäpä oivia skenaarioita maanpuolustuskurssilaisille pohdittavaksi.

Pala itsenäisyyttä

Viimepäivien mediatarjontaa tarkastellessa tulee väkisin mieleen kysymys: mihin Suomi on menossa ja kuka tarjoaa parhaimman hinnan? Naapureillahan on maakaupoissa aina ns. etuosto-oikeus ja sitä tuntuu tuo suuri naapuri tuossa idässä käyttävän hyvin hyväkseen.
Siinä kun meillä nukutaan vielä Ruususen unta, on pahin päässyt jo tapahtumaan. Kerran kunnialla puolustetut alueet ollaan nyt menettämässä pala palalta... Valtion johtokaan ei voi kumartaa mihinkään suuntaa, pyllistämättä muille. Ollaan liian arkoja tekemään päätöksiä ja valintoja... Oma napa tuntuu olevan lähinnä joka suhteessa. Ei riitä että pelätään menetettävän oma vaalipeli ja seuraavat vaalit, kun pitäisi olla kykyä ja taitoa puuttua myös arkoihin asioihin.

73s or just 73

"One is never too old to learn something new" - I have made thousands of QSOs on different modes and bands with thousands of radio amateurs. Last evening, when having a qso with an "ham" in NA I get to know something new. The operator teached me not to use 73s in QSO just 73 - that is enough. Why many 73s is not as good as just a simple one 73 - that´s the question. Something like "to be or not to be", I think.
Anyway, I changed a little my macros; now there are only a simple 73, hi.

"Poika kotiin" Turkuun

Aamun uutisoinnissa ei voi kuin hieman ihmetellä tuota urheilun raadollisuutta. Nuo aikamme gladiaattorit ovat aina kaiken hyvän ja paha polttopisteessä. Silloin kun menee hyvin, niin selkään taputtelijoita riittää - huonoilla hetkillä ei tukea tahdo löytyä mistään - siis juuri silloin kun sitä tukea eniten tarvittaisiin.
Turkulaisiltakin meni peräti 9 vuotta huomata, että ilman kannustavaa tukea ei joukkue pärjää nykyajan kovassa menossa.
Raadollisuutta tähän näytelmään toki tuo se seikka vieläkin, että nyt nuo suureen ääneen ylistävät faniporukat ovat juuri niitä, jotka tulevilla kausilla ovat valmiit heittämään joukkueen niskaan ne kuuluisat rantapallot ja haukkumaan joukkueen alimpaan h...iin. Näin se vain toimii.
Hyvä TPS!

Lepakkotutka paljastaa uutta lentävistä nisäkkäistä

Lepakkotutka paljastaa uutta lentävistä nisäkkäistä

Tosi hieno uutinen tälle aamulle. Nyt on herätty muuallakin todella tutkimaan
noiden öisien nahkasiipien liikehdintää.
Tiede kehittyy ja samalla tutkimus siinä rinnalla. Hassua, että reilu vuosi sitten lanseerasin
tästä samasta systeemistä mallin paikallisessa mediassa.
Toivotaan paljon hyviä havaintoja Pulkkilanharjulta, niin ja toivottavasti niitä myös saataisiin julkaistua jollakin foorumilla.
Lepakot ja lepakkoretkeily elää nyt noususuhdannetta!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Lepakot 26.4.2010

Iltalenkki osoitti, että pohjanlepakot olivat lähteneet joukolla liikkeelle. Ilmassa oli sen verran yöperhoja, että saalistuskin tuntui / kuului olevan onnistunutta. Detektorin avulla kuulee hyvin, kuinka lepakot onnistuvat pyynnissään. Ilman dedektoria olisi nuokin nahkasiivet jääneet huomaamatta, vaikka käytössä oli kaksi silmäparia, ei yhtään näköhavaintoa saatu kohteisiin. Sen verran sukkelia ja nopealiikkeisiä veijareita oli tällä kertaa lennossa.

Viikonlopun menu

Kehuminen on vaikea suorastaan huono taiteenlaji, eikä siihen pitäisi syyllistyä ollenkaan. Toki joskus on niinkin tehtävä asiansa ilmaisemiseksi.
Kulunut viikonloppu tuli vietettyä vaimon kanssa matkailun merkeissä - harjoiteltiin hieman tulevaa pitempää ulkomaan turneeta varten. Tähän tarkoitukseen Helsinki tarjoaa oikein hyvä ympäristön: paikat eivät liian tuttuja, ihmiset kuin toiselta planeetalta (useimmat), liikenteen vilinää, katukahviloita, ravintoloita jne..jne...
Viikonlopun menuuseen kuului seuraava lajitelma viihdettä ja oleilua:

  1. Viikonlopun vuokrahuoneisto parhaasta kaupunginosasta, Helsingin Töölöstä.
  2. Ateriointia Helsingin kattojen yläpuolella 10-kerroksessa, ja tietysti täydellä menulla.
  3. Aamupalat ranskalaiseen tapaan ravintelin terassilla Töölönlahden rantamalla.
  4. Hauskuttelua paikallisessa huvipuistossa.
  5. Tuttujen tapaamista
  6. Tutustuminen monipuoliseen messutarjontaan
  7. ja paljon muuta
Ajatelkaa kaikki tuo yhtenä viikonloppuna ja Suomessa !

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Munarosvo liikkeellä

Töölönlahden rannalla näkyi kuvan osoittama munarosvo itse teossa. Tosin munasta päätellen kyseessä ei liene sittenkään ollut ns. pesäntyhjennys vaan paremminkin luonnon jätehuollosta huolehtiminen. Vapaita kanoja ei puistossa juoksennellut, joten oheinen muna lieneekin kantautunut paikalle ihmisvoimin. Varmasti mukava makupala vaakulle.

Helsinki jaksaa yllättää

Kuluneella viikolla sain kunnioittaa Helsinkiä läsnäolollani peräti neljän päivän ajan. Tuohon aikaan töiden lisäksi mahtuisi paljon kommentoitavaa ja ihmeteltävää, mutta jääkööt enimmät jutustelut nyt sikseen.
Jotain positiivistäkin välillä: kaduille mahtui onneksi muitakin "harrastelijoita" kuin nuo vakituiset kerjääjät pahvimukeineen. Katutaiteilijat näkyivät monessa paikkaan ja olivat yleensä tosi mestareita omalla alallaan: oli soittajia, pellejä, jonglöörejä, narullakävelijöitä yms.
Paluumarssin kruunasi komeasti nimeltä mainitsematon jäätelöfirma, joka jakoi Rautatientorilla ihmisille suuria jäätelötuuttiannoksi. Jäätelö kelpasi hyvin - vain harvat jättivät ilmaisen annoksen ottamatta. Myös soittajille tuntui jäätelö maittavan.

Tarkkana luonnossa

Nyt kannattaa olla tietysti erityisen tarkkana lintumaailman havaintoja tehdessä. Muuttolintuja ja vaeltelijoita on suurin joukoin liikkeellä. Mukaan sattuu aina ns. värikkäitä poikkeuksiakin. Ruokintapaikan perkeitä perkasi tuossa viikolla ahkera kolmen tiklin parvi. Väriä ja hohtoa linnussa riittää - eikä tämäkään ole eläinkaupasta karannut häkkilintu.

Maailmanloppu tulee!

Maailmanloppu on ihan ovella - ainakin jos on uskomista helsinkiläisiin katutaiteilijoihin. Hakaniemen torin rannalla oli komea patsas saanut kyltin maailmanlopun tulemisesta. Läheinen ravintoloitsija lienee ottanut asiasta vaarin, ja poistunut pikaisesti paikalta, kuten kuvasta ehkä huomaa.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Lepakonpöntöt ...

Lepakonpöntöt ovat lähes koko vuosikierron hyötykäytössä syvintä talvenselkää lukuunottamatta. Lepakkokauden alkua odotellessa on paikallisilla tikoilla oiva mahdollisuus käyttää pönttöjä hyvänä rumpuna: kuuluu muuten pitkälle ja lujaa nuo rummutukset. Joku voisi luulla paikalla olevan palokärjen, tuon tikoista suurimman.
(kuvassa käpytikka rummuttamassa lepakonpönttöä)

Lepakkokausi avattu

Se on nyt sitten virallisesti lepakkokausi avattu Mustolassakin. Eilen illalla klo 20.45 tuli hieman yllättäen yksinäinen pohjanlepakko näkyville. Lämpötilakin oli vain niukasti plussalla (+ 3 C) eikä ilmassa näkynyt lentävää ravintoakaan liiemmälti. Varmasti aika tiukka paikka heräillä näin varhain keväällä pitkän talvihorroksen jälkeen. Tänään pitääkin ottaa jo dedektori matkaan ja kuulostella, josko nahkasiipiä olisi enemmänkin liikkeellä.

Tarkkana luonnossa

Kevät on varmasti vuoden upeinta aikaa luonnossa liikkumiseen ja havaintojen tekemiseen. Eläinmaailmassa riittää runsaasti ihmeteltävää ja on hauskaa seurata kasvimaailman syntymistä uuteen kukoistukseen talvilevon jälkeen.
Kuluneelta Pääsiäisviikolta tallentui kameran bittisäilöön parikin mukavaa luontohavaintoa: yksi kevään ensimmäisistä nokkosperhosista oli löytänyt lepopaikan lehtikusen oksalta - hyvä paikka, joka jää monelta tarkkailijalta huomaamatta. Toinen havainto taasen oli tiaisparveen eksynyt Siberialainen vieras, pähkinänakkeli. Mielenkiintoinen lintu, joka antoi seurailla touhujaan usean tunnin ajan ennenkuin jatkoi matkaansa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Korkeasaaren Flamingot in Memoriam 2010

 Vahingoillehan ei mitään mahda eikä ne tule edes kello kaulassa. Weppialbumista voi käydä katsomassa
kuvia parven yksilöistä ennen ketun vierailua.

Kuvia löytyy tästä!


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäisiä

Pitkä pääsiäisviikonloppu alkaa olla ns. finaalissa. Ainakin Etelä-Savon suunnalla sää viikonloppuna oli melkoisen monipuolinen. Saatiin niin aurinkoa kuin vettäkin. Jopa +10 C:n haamuraja tuli rikottua viikonlopun aikana.
Korkeat lämpötilat päivällä ja plussa-asteet yöllä ovat saaneet myös hangen pinnat madaltumaan ennätysnopeasti. Purot ja ojat ovatkin sulamisvesiä täynnä.
Lintu- ja hyönteismaailmalle lämmin jakso on antanut uutta potkua. Ensimmäiset päiväperhoset ovat olleet liikkeellä ja lintumaailmaan on paikallisen lintulajiston sekaan ujuttautunut hieman harvinaisempia vierailijoita: lauantaina oli virtavästäräkki tutustumassa Enonkosken koskiuomaan ja sunnuntaina sitten pähkinänakkeli vieraili pihapiirissä tutustumassa ruokatarjontaan. Päiväperhosista vain nokkosperhoset ovat olleet toistaiseksi liikekannalla. Kevättä kohti ollaan kuitenkin astuttu oikein suurella askeleella.

Valitettavasti..... sorry

Valitettavasti en itse päässyt paikalle tuohon Mustolan koululle järjestettyyn sääaiheiseen massatapahtumaan. Paikalla käyneiden tietojen perusteella paikalla oli parhaimmillaan ollut liki 40 henkilöä. Palkinnotkin menivät kuulemma kaikki kuin kuumille kiville. Onnea vaan voittajille.

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...