lauantai 21. syyskuuta 2024

Radioamatööritoiminta, uhka vai mahdollisuus ?

Itä-Savo -lehti; etusivun juttu 21.9.2024

 Tämän aamun Itä-Savo -lehteä, eli "Itukkaa" silmäillessä silmille syöksyi etuaukeaman iso otsikko "Radioamatöörin masto venäläisten mökkikylässä Savonrannalla herättää huolta" Ukrainan kriisin eskaloitumisen jälkeen olenkin pohtinut, koska nämä venäläisten radioamatöörien asemat alkavat kiinnostaa yleisöä ja turvallisuusviranomaisia. 

Asiaa pohdittaessa on hyvä muistaa, että kaikki tiedossa olevat venäläiset RA-asemat Suomessa toimivat laillisesti eli asemaluvat ovat kunnossa. Toimintojenkin osalta uskoisin asemien toimivan aivan lupaehtojen ja radioamatöörimääräysten mukaisesti. Itse tunnen useita Suomessa operoivia venäläisiä radioamatöörejä, eikä heidän toiminnoissaan ole ollut koskaan mitään huomautettavaa - päinvastoin. Tänä päivänä useat noista asemista ovat joko tyhjillään tai muutoin vajaakäytöllä, koska venäläisten kulkemista on rajoitettu ymmärrettävistä syistä.

Vaikka useilla venäläisillä radioamatööreillä on vahva sotilaallinen tausta ja kyky toimia radioaalloilla erittäin hyvä, on aika epätodennäköistä, että Suomeen perustettuja ns. "mastoasemia" käytettäisiin jollain tavoin tiedusteluun tai häirintään. Häirintäasemat on helppo paikantaa ja saada teknisillä toimilla hiljaisiksi (QRT) ja tuohon kuuntelutiedusteluun ei tarvitse kyllä mastoasemaa. Se voidaan hoitaa turvallisesti rajan toiseltakin puolelta tai sitten ihan vaan liikkuvasta autoasemasta sopivilla välineillä.

On hienoa, että asiasta keskustellaan ja otetaan tämäkin puoli asiasta esille julkisessa keskustelussa. Tosin kun katsoo kommentteja tähänkin uutisointiin liittyen, voi vain arvailla kuinka tuntemattomasta harrasteesta oikeastaan onkaan kyse radioamatööritoiminnan osalta. Toivottavasti lehtijuttuun saadut faktat hieman helpottavat niiden lukijoiden olotilaa, jotka epäilivät asemaa käytettävän häirintään tai "vakoiluun". On myös hyvä muistaa, että radioamatööritoimintaan ei kuulu uskonnolliset eikä poliittiset aiheet kuten ei myöskään kaupustelu radioaalloilla.

Itselläni on ollut reilu 20 vuotta vastaavanlainen asema Enonkoskella, vain reilu 20 km linnuntietä Savonrannan asemasta. Sen käytön suhteen ei toivottavasti ole herännyt ohikulkijoilla epäilyksiä, vaikka masto on suuri ja alueella on paljon erilaisia antenneja. Ehkäpä alueella liehuva suomenlippu ja mastokilpenä oleva vanha rajamerkin leijonavaakuna ovat saaneet ohikulkijat vakuuttumaan aseman tarkoitusperistä 🤔



RA-masto, Enonkoski, ruudussa KP42je

73 / @ri

maanantai 16. syyskuuta 2024

Sumua ja Tropoa VHF-rintamalla

 

Sadepäivän jälkeen - aamusumut 16.9.2024

Kesän kääntyessä väistämättä syksyisempään suuntaan tulevat syksyn "elementit" myös luontoon. Yksi näistä hienoista ilmiöistä on aamu-usvat tai -sumut, miten vaan. Lentoliikenne ja muukin navigointi ei tästä ilmiöstä luonnollisestikaan tykkää. Radiosignaalien harrastajalle tilanne onkin sitten aivan toinen. Syysusvaiset aamut ennustavat useimmiten hienoa "Tropo-keliä", jossa VHF-alueen signaalit etenevät aivan poikkeuksellisella tavalla. Radiohorisontti ei enää rajoita signaalien etenemistä, vaan ne heijastuvat ilmakehän kerroksista, kuuluen näin normaalia paljon kauempana.

Voimakas Tropokeli näkyy TV:n katselijoillekin, antenniverkossa, kuvan laadun pikselöitymisenä tai puuttumisena kokonaan. Signaalin heiketessähän nämä uudet digi-TV:t kadottavat koko signaalin, toisin kuin perinteisessä analogisessa verkossa toimittaessa. Tuolloin kuvaan tuli signaalin muuttuessa kohinaa ja lisääntyviä varjokuvia - harvoin kuva katosi kokonaan. Nykyään hyvän Tropokelin aikana onkin mahdollisuus nähdä TV-lähetyksiä normaalia kauempaa tai kuulla hieman oudompia radiolähetyksiä tutuilla taajuuksilla.

Radiotiellä tuo Tropo näkyy myös APRS-verkostossa, jossa asemat lähettävä paikkatietoja ja muita infoja 144.800 MHz:n taajuudella. Myös radioamatöörien toistiverkko kuuluu toisinaan jopa valtakunnallisesti: Itä-Suomesta voidaan ottaa yhteyttä Länsi-Suomessa olevaan toistimeen tai sitten kun avaussignaalin lähettää radiotiellä, kuulee kuinka moni toistin avautuu samanaikaisesti; aina ei välttämättä tule tietäneeksi minkä toistimen kautta oma signaali menee. Normaalistihan tuolla APRS-ikkunassa näkyy vain joitakin kymmeniä asemia, mutta tropoaamuina määrä voi nousta helposti useisiin kymmeniin, jopa satoihin kun Skandinavian asemat alkavat kuulumaan asemaverkossa.

Aamutropon jälkeen asemamäärä lisääntyy huimasti!

73 // @ri

perjantai 13. syyskuuta 2024

FT8 SM-sprint, osa 7

FT8-yhteyksiä 11.9.2024 / SM-cup

Vuoden seitsemäs FT8-osakilpailu käytiin keskiviikkoiltana, hämärän alkaessa jo laskeutua maisemaan. Ennen kilpailun alkua sai hieman jännittää ehtiikö auringon purkaukset vaikuttamaan radiokeleihin negatiivisella tavalla. Ennusteissa oli lupailtu "Minor Blackout". 

Tästä pelosta selvittiin, sillä aurinkotuulet pääsivät maapallolle hieman myöhemmin, mikä näkyikin sitten hienoina revontulina jälleen kerran. Syyskuinen, lähes helteinen kesäkeli ei sotkenut operointi. Käyttämäni 7 MHz (40 metriä) taajuusalue oli hyvässä vedossa koko kilpailutunnin ajan. Hyvä radiokeli näkyi voimakkaina signaaleina kilpailuohjelman vesiputousnäytöllä ja osa kilpailuasemista tuli ns. plussasignaaleilla (599++).

Kilpailun tuoksinassa sain käytännössä kaikkiin asemiin, jotka kuulin myös yhteyden. Kaikkiaan yhteyksiä kertyi 17 kpl (QSO). Asemia oli varmasti jokunen enemmänkin, mutta ne saattoivat olla suurimman osan ajasta toisella kilpailutaajuudella, 3.5 MHz (80 metri).

Seuraava otanta onkin sitten lokakuussa, ja voisi olettaa radiokelien vain paranevan, vaikka yllätyksiin on hyvä varautua. Onneksi tuo keli on näin kansallisella tasolla kaikille sama.

@ri

Heijastukset 11.9.2024 klo 19.00 SA


FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...