maanantai 6. elokuuta 2018

On kesäisiä säitä pidellyt

 Jos keväällä joku valitsi kesälomakuukaudekseen touko-, kesä- tai heinäkuun, ei valinnassa mennyt todellakaan vikaan - ainakin jos mielessä oli lämpimät kelit ilman suurempia sateita.
Toukokuussa jo luultiin kun helle-ennätykset menivät rikki, että siinäkö se sitten oli - Suomen kesä nimittäin. Kateellisina katsottiin lomakalentereita kolleegoiden osalta, jotka olivat osanneet ottaa lomansa toukokuulle.
No, eipä tarvinnut olla noilta osin kateellinen, sillä kyllä kesäkuu ja etenkin heinäkuu ovat tarjonneet lämpöjen osalta melkein vuosisadan hellekertymän kaikkinensa.
Kuten asioilla aina tahtoo olla, on tälläkin asialla vähintään kaksi puolta: lämpö ja helle eivät kuulemma luita riko, mutta puutarhatuotteet, viljasato, metsän "herkut" kärsivät kuivuudesta ja sadosta ainakin osa menetetään.
Mustolan sääaseman kuukausitallenteet synkronoivat hyvin noiden ilmatieteen laitoksen virallisten mittauspisteiden tallenteiden kanssa. Toki pientä alueellista heittoa pitää ollakin, sillä sijaitsevathat mittauspisteet fyysisesti eri paikoissa, vaikka tekniikka on lähes muutoin identtistä.

Tässä joitakin kuukausipoimintoja noiden tärkeimpien perussuureiden osalta: keskilämpö, maksimi lämpö ja sademäärä

Toukokuu 2018:

Hellejaksoista huolimatta toukokuun keskilämmöksi muodostui +13.6 C. Mustolassa päästiin melkein haamurajalle lämmön osalta, sillä maksimiarvoksi mitattiin peräti +29.2 C.
Sadevarusteita ei juuri tarvinnut toukokuussa, sillä kuukauden kertymä oli vaivaiset 6.2 mm.

Kesäkuu 2018:

Lämpötilojen osalta kesäkuu hieman toppuutteli sitä, mitä toukokuu antoi. Toki keskilämpötila nousi hieman: +14.4 C:een, mutta maksimi lämmössä päästiin "vain" +28.6 C:een. Käytännössä tämä ei näkynyt muutoin kuin mittalaitteiston tietokannassa - rantahirmut ja auringonpalvojat tuskin huomasivat muutosta toukokuulta.
Vettä saatiin muutaman ukkoskuuron siivittämänä peräti 26.4 mm, mikä on melkoisen vähän kuukausikertymäksi. Tosin kesäkuulle aika ominaista.

Heinäkuu 2018:

Takuuvarma lomakuukausi, niinkuin asian voisi ilmaista. No, tällä kerralla ainakin lämpötilojen ja sateiden osalta näin olikin. Keskilämmöksi mitattiin huikeat +19.5 C, mikä on miltei sama kuin Ilmatieteenlaitoksen ilmoittama valtakunnallinen keskilämpö.
Huippulämmöksi Mustolassa kirjattiin 17.7 mitattu +31.4 C!
Kuukauden sademääräksi saatiin peräti 50.0 mm, lähinnä muutaman "kuuropäivän" ansiosta.

ELOKUU 2018:

Se mitä elokuu tulee tarjoamaan, ei vielä tässä vaiheessa ole täysin tiedossa, mutta se on ainakin varma, että paikallinen vuorokauden sademääräennätys tuli heti tuoreeltaan 5.8 kun reipas kuuro ryöpsäytti kaupungin itäosiin runsaasti vettä. Mustolan mittauspisteeseen sitä saatiin muutaman tunnin aikana 48.2 mm. Eli liki sama määrä kuin koko heinäkuussa.
Lämpötilojen osalta aletaan painumaan normaaleihin lukemiin, mikä helpottaa tietysti monen kuumuudesta kärsivän askareita. Sen sijaan maanviljelijöitä ja puutarhoja ei tällainen pienimuotoinen "monsuuni" juurikaan pelasta. Tarvittaisiin hieman heikompia, pitkäkestoisempia sateita.




FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...