maanantai 29. elokuuta 2016

Irtiotto

Nyt tuli sopiva hetki jättää myrskyt ja sateet taakse. Suunnata katseet kohti Välimeren helleaaltoja.
Pieni loma piristää aina aikaan ja paikkaan katsomatta.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tekniikka tyrkyllä edullisesti (?) - Samsung Galaxy S7 edge

Halvalla lähtee ??

Kuluva kuukausi on tullut aloitettua töiden merkeissä, mikä merkitsee samalla myös huomattavaa panostusta tietotekniikkaan - niin kotona kuin "firmassa". Työn ja harrastuksen rajapinnat ovat viimeaikoina jännällä tavalla lähentyneet, ja kohta ei ihan tarkkaa tiedä onko töissä vai ei, koska harrastuksistakin saa hieman korvausta palkkapussiin. Hyvä niin.

Tässä viikolla uutta puhelinta etsiessäni törmäsin oheisen kuvan mukaiseen tarjoukseen. Siinä Telia Sonera Finland järjesti vuotuista vierailijatutkimusta 2016 ja palkintoina oli loistavia tuotteita todella edullisesti. Tosin osa tuotteista oli jo ns. "loppuunmyyty", mutta "herkkupalat olivat jäljellä, kuten tämä Samsung Galaxy S7 edge.

Vastauslomakkeen täyttämisen jälkeen puhelin olisi ollut mahdollisuus lunastaa nimelliseen viiden (5) euron hintaa. Lähtöhinnaksi oli mainittu niinkin suuri summa kuin 1188 euroa - minkähän valuuttakurssin mukaan tuo summa oli saatu aikaiseksi tai sitten mukaan tulee tosi muhkeat lisävarusteet.

Kyselyyn vastaamisen jälkeen päästiinkin kaikkein mielenkiintoisimpaan vaiheeseen eli puhelimen lunastukseen kaiken vastaamisen vaivannäön jälkeen. Tällöin luonnollisesti aukeni ikkuna, jossa sai valita käyttämänsä luottokortin maksun suorittamiseen. Pankkisiirrot, -maksut tms. olivat luonnollisesti poissa. Mutta, mikä parasta - kokonaishinta oli laskenut 1.35 euroon!!!! Tämähän olisi hieno juttu, joten ei muuta kuin täyttämään tiedot ja puhelin olisi kohta käsissä. Kaiken vakuudeksi sivustolla oli paljon käyttäjien kommentteja, jotka ylistivät tuotteiden saatavuutta ja edullisuutta.

Eipä muuta, kuin kaivoin oman "open-feed-VISA" kortin esiin ja syötin tiedot kenttiin. Järjestelmä suoritti luonnollisesti perustarkastuksen kortin voimassaolosta ja muista maksuun liittyvistä tärkeistä tekijöistä. Tämän jälkeen palvelusta tuli sähköpostia, jossa kiitettiin nopeasta toiminnasta, vastauksista ja pyydettiin odottamaan saapuvaa pakettia (toimitusaika voi vaihdella useissa viikoissa, koska kysyntä on suurta) - mutta ei siinä mitään kun halvalla saa.

Kalle Törmänen Susilammelta, Inarista varmasti ilahtuu kun posti joskus ilmoittaa hänelle tuleesta paketista, ja sieltä löytyy ihka uusi Samsung -puhelin - toivottavasti.


Hieno markkinointikikka - mutta missä tarkoituksessa?


FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...