torstai 25. helmikuuta 2010

OH-DL ROS -mode

Eilen tuli pidettyä ns. virallinen avausyhteys uudella ROS-modella. Käytössä oli samaa teknikkaa kuin käytetään noissa kuun tai meteoriittisironnan kautta käytettävissä yhteyksissä. Tosin tällä kertaa innostuttiin hieman pidempään sanomanvaihtoon, mikä ei ole tyypillistä näille yhteyksille.
14 MHz taajuudella syntyi siis mainio yhteys Saksaan ROS:n tehokkaimmalla modella: 1 bit. Molemmilla asemilla oli käytössään vajaa 5 Wattia lähetystehoa, mikä täyttää mm. mainiosti QRP-määritelmät.

Pakkasennätystä

Pakkasennätys, yhtäjaksoisen pakkaskauden pituudella mitattuna sen kuin vaan jatkuu. 84 vuorokauden raja rikkoontui hiljattain ja nyt jokainen pakkaspäivä kartuttaa uuden ennätyksen rajapyykkiä.
Tuleva viikonloppu onkin ennätyksen osalta tiukka paikka, sillä silloin on ennustettu lämpötilojen kohoavan lähelle nollaa. Mutta joskushan se on näidenkin pakkasten annettava periksi.

tiistai 23. helmikuuta 2010

ROS over the World!

Vanha keksintö uusissa kuorissa näki hiljattain päivänvalon amatööriradiolaineilla: ROS-lähetelajia tukeva ohjelmisto julkistettiin hiljattain ja sai innokkaimmat amatöörit kokeilemaan tätä uutta viestitysmuotoa ja sen ominaisuuksia.  Itselläni sattui juuri sopivasti olemaan vapaapäivä ja suunniteltu käynti radiokerhon (OH5AB/ OH5B) asemalla, joten tilaisuus uuden moden käyttöönottoon oli suorastaan käsillä. Näin helppoa tuskin uuden ohjelmistön käyttöönotto on ollut pitkään aikaan: ohjelma asentui hetkessä ja tarvittavia määrityksiä omien asematietojen lisäksi tarvitsi laittaa vain tietokoneen COM-portin numero - siinä kaikki. 
Ensimmäiset signaalit avautuivat ruudulle jo alle minuutin asennuksesta ja pienen käyttöliittymään tutustumisen jälkeen oli ensimmäiset yhteydetkin pidetty pitkin Eurooppaa. OH5B-kutsu taisi olla ensimmäisiä asemia Suomessa, joka kyseistä järjestelmää käytti. 
Yllättävän hyvin yhteyksien pitäminen onnistui vaikka äänessä tuntui olevan useita kymmeniä asemia eripuolilta Eurooppaa. Huom: kaikki asemat työskentelivät siis samalla taajuudella. Ohjelmiston hieno erikoisuus on se, että laittaessaan omaan viestiin sähköpostitunnuksen saa maailmalta omaan sähköpostilaatikkoon sitten raportit niiltä asemilta, jotka ovat kuulleet signaalin - eli realiaikaista SWL-raportointia (SWL= kuunteluraportti).
Sivun kuvana on Hollannin Antilleilta Josen lähettämä kuvaruutukaappaus siitä miltä OH5B:n signaali kaukana Karibialla kuului.
Ohjelmistokehitys uuden lähetelajin ympärillä on vilkasta, sillä jo tänään oli ilmestynyt uusi virallinen versio ohjelmasta - eilen vielä ajeltiin ns. Beetalla. Samoin työskentelyyn suositeltavat taajuudet olivat saaneet lisää variaatioita. Viikolla pitääkin erityisesti kokeilla kuinka yhteys syntyy silloin kun hyötysignaali kulkee ns. kohinatason alla eli korvin kuultavaa tai spektrorammissa nähtävää signaalia ei ole havaittavissa juuri ollenkaan.

Jatkossa jää nähtäväksi, millaisen suosion tämä uusi lähetyslaji saavuttaa radio-operaattorien keskuudessa. Nykyisellään noita digitaalisia modevaihtoehtoja on käytettävissä useita kymmeniä, joten on varaa mistä valita.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Koleus sen kuin jatkuu ja talvi pitää otteessaan

Pitkäksi muodostuva pakkasjakso sen kuin jatkaa etenemistään. Tälle aamulle mittailtiin kuukauden alimmat lämmöt -27.4 C, mikä puuttuu vain 0.4 C tämän vuoden alimmasta noteerauksesta tammikuulta.
Kesää kohti ollaan joka tapauksessa menossa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Sääprofeetta ennustaa ailahtelevaa kevättä

Saatiinhan se ennustuskin keväälle ......

Sääprofeetta ennustaa ailahtelevaa kevättä | Perämeri | yle.fi

Pakkasjakso jatkuu kireänä

Kuukauden alimmat lämpötilat saatiin mittariin tänään. Aamulla, auringon noustessa, näytti mittari -23.2 C ennenkuin läpötila alkoi kohoamaan.
Kuukauden keskilämpökin on vielä -9.1 C, joten kerrassaan kylmä jakso on meneillään.
Tuleekohan keväästä sitten vastavuoroisesti lämpimämpi - sen aika näyttää.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Vancouver 2010 - olympiaveikkaus

Nyt kun kisat ovat päässeet hyvään vauhtiin ja mitallisade on ollut sitä mitä se on, onkin hyvä hetki vaikka spekuloida tulevilla mitalleilla ja menestymisillä. Tämä veikkaus kun ei edes maksa mitään - tosin tuottokin on sen oloinen sitten. Ja sitten itse asiaan eli lajeihin, joista vielä tulee se kaivattu mitalli yli 70% todennäköisyydellä:

  1. Alppilajit, naisten pujottelu/ suurpujottelu
  2. Lumilautailu, miehet
  3. Hiihto, naisten viestijoukkue
  4. Mäkihyppy, joukkuemäki => sijoitus 4.
  5. Jääkiekko, naiset
Muiden lajien osalta sitten makoisat yllätykset ovatkin tervetulleita.
[26.2.2010 Jo yli puolet kisaveikkauksista OIKEIN]
[2.3.2010 Pari harmittavaa lipsumista ja koko homma olisi ollut ns. "hanskassa"]

torstai 11. helmikuuta 2010

Googlen katukuvista on valitettu tietosuojavaltuutetulle | Etelä-Saimaa

Pikkusieluisten ihmisten höpötystä mennä valittamaan kun ei muutakaan valitettavaa maailmassa enää ole.
Tosin saattaa sitä olla myös niin, että näillä valittajilla on tosiaankin jotain salattavaa - POLIISI hoi!!

Googlen katukuvista on valitettu tietosuojavaltuutetulle | Etelä-Saimaa

tiistai 2. helmikuuta 2010

QRZ.COM Callsign 1B1AB


Hieman "harvinaisempaa" radioasemaa workittu:

QRZ.COM Callsign 1B1AB

Pihabongaus 2010

Sunnuntaille sattunut lumimyräkkä antoi oman leimansa pihabongaustapahtumalle. Useat tutut lajit näkyi pysyttelevän sään suojassa muualla ja nekin joilla oli tarve täydentää energiavarastojaan pistäytyivät ruokintapisteellä vain lyhyen aikaa. Mielenkiintoinen havainto oli se, että tutut sinitiaiset olivat tyystin kateissa laskentapäivänä. Talitiaiset kyllä olivat kyllä hyvin edustettuina. Tosin moni muukin talvelta tuttu laji oli päättänyt pitää välipäivän ruokintapisteen osalta.
Varislintujen (varis, naakka) suurehkot määrät selittyvät sillä, että Kukkuroinmäen kaatopaikalla ruokailleet yksilöt olivat paluulennoilla yöpuilleen kaupunkiin. Sattuivat siten juuri sopivasti laskentasektoriin. Parhaimmillaan oli 65 naakkaa samaan aikaan näkysällä.
Kuvassa talitinttihavainnot viikonlopun saldona - edustaa hyvin tapahtumassa olleita pihoja ja laskentapisteitä, sillä talitiainen oli edustettuna yli 93%:ssa laskentapaikoista.

[BirdLife Suomen lupa kuvan julkaisuun
Kartta päivitetty 2.2.2010 klo 08:15. Kartta on vapaasti julkaistavissa BirdLifen Pihabongauksesta uutisoitaessa.]

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...