torstai 7. syyskuuta 2023

Kesäkurpitsa taipuu moneksi

Kesäkurpitsahilloa tuoreeltaan...

 Kesän ja alkusyksyn satokausi on valmistunut monilta osin nautittaviksi ja säilöttäviksi. Kuluvan satokauden herkkuja keräillessä tuli huomattua, että kurpitsapenkin muhkeat kesäkurpitsat "taipuvat" myös muuksi kuin pelkästään grilliherkuiksi.

Perinteisen grilliherkun lisäksi tässä viikolla sain maistella melkoisen mukavaa kurpitsayllätystä, kun keittiön puolelta tarjoiltiin kalakeittoa - tarkemmin sanottuna "Imatralaista kalakeittoa"; keitossa ei ollut perunaa laisinkaan, mutta kesäkurpitsaa ja suolakurkkua antamassa oman twistinsä keiton lohipaloille. 

Keitto oli kerrassaan hyvää, joten pois heitettävää, kompostoitavaa, tähdettä ei jäänyt, vaan sitä tähteet tuli nautituksi toisena päivänä. Tätä keittoa tulee varmasti tehtyä toistekin. Aiheesta löytyy internetistä useitakin erilaisia reseptejä, ja niitähän toki voi aina muokata mieleisekseen. Yksi yhteinen tekijä keitolle lohen lisäksi on kuitenkin tuo kesäkurpitsa. 😊

Toinen kesäkurpitsaherkku, joka valmistui eilen on kesäkurpitsahillo. Nyt tuotettu testierä mennee paahtoleivän päällä tai puuron seassa nopeastikin. Sitruunan ja kesäkurpitsan yhdistelmä tuntuu toimivan vallan mainiosti. Kokeilemisen arvoinen tuote tuokin, jos kurpitsapenkki pullistelee ylimääräisistä kurpitsoista, joille ei keksi käyttöä 😄

//ARi\\

lauantai 2. syyskuuta 2023

Stratosfääripallo jälleen yläilmoissa

 


Hämeenlinnan Radioamatöörikerho (OH3AA) suoritti jälleen stratosfääripallolennon hieman erilaisemmalla hyötykuormalla kuin viikko sitten. Nyt mukana oli myös kuvalähetystä sekä säteilynmittaukseen tarkoitettua anturia. Toki tämän lisäksi paikkatietoa välitettiin tutulla 432.500 MHz:n taajuudella niin Horus-4FSK kuin APRS -modeilla.

En alkanut virittelemään SSB-vastaanottoon tarvittavia laitteita kotirintamalla Horusta varten, joten päätinkin kuulostella palloa tuolla perinteisemmällä APRS-modella. APRS-radio on jo muutoinkin valmiina kotona, joten pelkästään taajuuden siirto riittää pallokuunteluun - helppoa 🤔

Pallon kanssa haasteensa luovat luonnollisesti: käytettävä taajuus (432.500 MHz / 70 cm), pitkä välimatka, pieni lähetysteho pallolla.... Tässä muutamia luetellakseni. Viikko sitten kuuntelin samaa palloa Savon suunnalla ja tuolloin käytössäni oli Horus-4FSK ristikko-yagin kanssa. Horus on sen verran tehokas mode, että pystyin seuraamaan palloa reilun tunnin ajan yhtäjaksoisesti. FM-modulaatiolla toimiva APRS on kuuluvuudeltaan paljon heikompi, mikä tuli tänäänkin todistettua. Puhtaita datapaketteja tuli vain jokunen kappale ja ne koodautuivat radion näytölle hienosti. Kuulohavainnon perusteella moni paketti jäi ns. matkalle 😊 

Kotiasemalla tuo APRS-signaali alkoi kuuluva hyväksyttävästi kun pallo oli n. 23 km korkeudella. Tietojen mukaan lennon aikana pallo kävi jälleen reilun 32 km korkeudessa ennen kuin maan vetovoima alkoi kutsua pallon tyhjentyessä.

Pallon lähettämiä kuvia voi käydä katsomassa tästä osoitteesta. Jos palvelussa näkyy muiden lentojen kuvia, voit hakea OH3HAB-lennon kuvat erikseen osoitteella: https://ssdv.habhub.org/OH3HAB

Kohti uusia haasteita.


73 de @ri

OH3HAB-11 ja maan vetovoima kutsuu


"Staratopallo" kuului hyvin myös Lappeenrannassa



FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...